Avainsana-arkisto: palvelumuotoilu

Voiko kiertotalous onnistua ilman kulutuksen vähentymistä?

Päiväkodin kaide

Iltaharrastusten vähentyessä otin työn alle pari helpohkoa edX:n kiertotalousverkkokurssia. Peruskurssi oli mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa, sillä keskieurooppalainen toteutus tarjoaa vähän uutta näkökulmaa Suomessa näkemääni kiertotalouskeskusteluun. 

Kurssin loppupuolen moduulissa keskusteltiin metallien kierrättämisestä. Videolla professori kehottaa opiskelijaa arvaamaan, miten kauan kestää, että alumiini kiertää (lähes) 100 %:sti niin, että tarve (inflow) ja kiertoon vapautuva alumiini (outflow) ovat tasapainossa eikä neitseellistä alumiinia enää tarvita. Minun arvaukseni taisi olla 30 vuotta, mikä tuntui vähän pessimistiseltä. No, sehän oli todella raskaasti pieleen. Oikea vastaus: 100 vuotta. 

100 vuotta on ihan käsittämättömän pitkä aika – emme edes tiedä millaista elämä ekokriisin keskellä on 100 vuoden päästä. Mihin näin pitkä aikajänne perustuu?

Yksi peruste on tietysti se, että metallina alumiini ”sitoutuu” tuotteisiin hyvin pitkäksi aikaa. Suurempi syy on kuitenkin se, että niin kauan, kun maapallon väestömäärä, elintaso ja kulutus kasvavat, markkinoille ei tule vapautumaan riittävästi alumiinia, jotta kasvavaan kysyntään pystyttäisiin vastaamaan. Tarpeeksi korkeaan kierrätysasteeseen päästään vasta kun kulutus tasaantuu, ja outflow ja inflow ovat balanssissa. Väestökasvuennusteen mukaan kasvu tasoittuu noin seuraavan sadan vuoden päästä. Tällöin myös raaka-aineiden tuotanto ja kulutus voisivat tasoittua. 

Vähän mittakaavaa. Primary aluminium production: http://www.world-aluminium.org/statistics/primary-aluminium-production/#linegraph

Tämä sama ilmiö taitaa toteutua muidenkin raaka-aineiden kohdalla. Vaikka kierrätysmateriaaleja hyödynnetään koko ajan enemmän, niiden suhteellinen osuus kokonaistarpeesta vähenee. Kulutus kasvaa nopeammin kuin kierrätysaste.

Onko siirtyminen kiertotalouteen siis suuri ja saavuttamaton unelma maailmassa, jossa kulutus vain kasvaa?

Kun suomalaiset puhuvat kiertotaloudesta vaihtoehtona lineaaritaloudelle, keskusteluissa keskitytään paljon fossiilittomaan energiantuotantoon ja raaka-aineiden kiertoon. Tämä on luonnollista, sillä neitseellisten luonnonvarojen järjetön ylikäyttö tuhoaa pallomme. Raaka-aineiden kierrätys on keskeinen keino edistää kiertotaloutta, luoda uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja ja ennen kaikkea vähentää merkittävästi päästöjä. Ilmastonmuutoksen hidastamisen näkökulmasta erityisesti autoihin ja rakennuksiin sitoutunut teräs, betoni, alumiini ja muovi pitäisi saada kiertämään

Kiertotalous kuudessa minuutissa.

Insinöörivetoisessa kulttuurissamme paljon vähemmän keskustellaan kiertotalouden edellyttämästä talouden ekosysteemistä ja välttämättömästä ostokäyttäytymisen muutoksesta. Muutoksen tarpeesta puhutaan paljon, mutta miten ja milloin tämä muutos tehdään, mitä se meiltä konkreettisesti edellyttää – tämä muutoksen polku jää välillä epäselväksi. 

Onneksi kiertotaloudessa ei ole kyse pelkästään raaka-aineista. Yhtä lailla kyse on

  • palvelutaloudesta, jossa hyödykkeitä tuotetaan ja käytetään palveluna. Mikään (paitsi oma asenteemme ja omistaminen vaurauden symbolina) ei estäisi meitä siirtymästä jo nyt palvelutalouteen esimerkiksi liikenteen, pukeutumisen tai vaikkapa sisustamisen osalta. Ehkä kiertotalouden rinnalla tulisikin puhua palvelutaloudesta (tai palvelu- ja kiertotaloudesta).

Erityisesti ympäristöalan asiantuntijat korostavat systeemisiä ratkaisuja ja totta kai, ilman niitä emme voi onnistua. Mutta ajan henkeen kuuluu, että kun fossiililobbarit lompakkoineen kuiskivat kulisseissa, poliitikot eivät saa tehtyä näitä isoja, välttämättömiä päätöksiä ilman kansan vahvaa painetta tukea. Kun saamme ihmiset muuttamaan arvojaan ja asenteitaan, he myös äänestävät niiden pohjalta ja vaativat poliitikoilta oikeita päätöksiä. Arvo- ja asennemuutos synnyttää kierteen, missä päättäjät joutuvat tai saavat tehdä parempia päätöksiä, ja päätökset muokkaavat puolestaan ihmisten asenteita.

Vaikka alumiini ei kiertäisi kunnolla vielä sataan vuoteen, suljettu kierto voidaan saavuttaa arvojen, asenteiden, päätösten ja tekojen syklissä.

Palvelutaloudessa kysymys on businessmalleista, joita on mahdollista rakentaa jo nyt.

0

Kummajaiset Ähtärissä

Tämä postaus on tarina siitä, miten päiväretki Ähtärin eläinpuistoon onnistui ilman omaa autoa. Avainasiaksi nousi asiakaslähtöisyyden kehittäminen.

Jos haluaa matkustaa Ähtäriin julkisilla, vaihtoehtoja on kaksi: juna ja bussi. Junavuorot Jyväskylän suunnasta eivät ole erityisen päiväretkiystävällisiä: päivän ainoa vuoro ajaa vasta myöhään iltapäivällä ja vastaavasti pois pääsee sitten seuraavana päivänä. Onnistunut reissu vaatisi siis yöpymisen, mikä ei sopinut meidän aikatauluumme.

Onnibussilla sen sijaan pääsee mukavasti aamupäivällä Ähtäriin ja takaisin illansuussa puoli kuuden aikaan. Seinäjoelle tähtäävä reitti pysähtyy eläinpuiston liittymässä valtatie 18:n varrella.

Ensimmäinen ihmetys syntyikin, kun bussi jätti meidät määräpysäkille. Ohi suhahtivat autot 100 km tuntinopeutta eikä mitään erillistä tienylityspaikkaa jalankulkijoille – tietenkään –  ollut. Kun vilkas valtatie oli ylitetty, jatkoimme matkaa eläinpuistoon johtavan ajoväylän viertä pitkin. Seurueeseemme kuului kaksi aikuista ja kaksi säntäilevää alle kouluikäistä lasta, joiden kanssa kapealla pientareella kulkeminen ei ollut erityisen miellyttävää. Tuli tunne, että me bussilla saapuneet olemme marginaalinen kummajaisten ryhmä, joihin ei kannata panostaa.

Onneksi muutaman sadan metrin jälkeen alkoi tekeillä oleva (päällystämätön) kevyenliikenteen väylä, joka jatkui eläinpuistoon saakka. Matkaa valtatieltä eläinpuistoon kertyi kuitenkin yli kilometri ja ajallisesti reilu puoli tuntia (pääasiassa loivaa ylämäkeä), joten ”milloin ollaan perillä” mankuminen ja lasten motivoiminen alkoivat nousta keskeiseksi jo tässä vaiheessa päivää.

Itse eläinpuisto Pandataloineen oli positiivinen yllätys. Paikka oli kaunis, puiston polut leveät, siistit ja hyväkuntoiset ja reitin varrella oli lapsille sopivasti myös muuta ajanvietettä, kuten leikkipaikkoja.

Ainoa, mitä jäin kaipaamaan, oli turistikaupan pehmoleluvalikoimaan tällainen samanlainen (mutta pieni), oikeasti löysä ja raajojaan retkottava panda, joka olisi sopinut taaperolle unikaveriksi. Myynnissä olleet olivat aivan liian jäykkää tekoa.

 

Olin alun perin ajatellut, että meno- ja paluumatkan väliin jäävä 5,5 h riittäisi hyvin ja meille jäisi jonkin verran luppoaikaa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lounas, Pandatalo ja varsinainen eläinpuistokierros imaisivat tunteja, joten toinen ruokailu oli pakko jättää väliin. Laskimme, että paluukävelyyn on varattava melkein 45 minuuttia, jotta ehditään pitää lasten kanssa taukoja eikä kiirettä varmasti tulisi.

Reissun ikävin vaihe olikin bussin päivystäminen valtatien varressa. Osoittautui, että linja-auto oli noin 20 minuuttia myöhässä, joten kaikkiaan seisoskelimme maantien varressa puoli tuntia. Olo oli välillä jo melko uupunut, sillä odotteluun väsyneitä lapsia oli vaikea pidätellä turvallisesti pysäkin alueella ja ohi kiitävistä autoista iso osa ajoi vähintään satasta.

Ilahduttavaa oli tämä kaikille avoin kierrätyspiste. Joskin se eväsihmisen tärkein eli biojäte puuttui.

Mitä voisi tehdä asiakaslähtöisemmin?

Uskoakseni eläinpuiston ensisijainen kohderyhmä ovat lapsiperheet. Ihan yksinkertainen keino parantaa tämän kohderyhmän kokemusta olisi reitittää esimerkiksi kesän ajan Onnibussi ajamaan eläinpuiston kautta. Tiedän, aikatauluun tulisi  5-10 minuuttia lisää, mutta nykyinen malli on asiakkaille turvaton enkä usko sen lisäävän bussivaihtoehdon vetovoimaisuutta, sillä lapsille kävelymatka on aika pitkä (meno-paluu 2,4 km + eläinpuiston kierros 3 km + muu säntäily). Se myös vie odotteluineen kohtuuttoman paljon aikaa ”päiväbudjetista”, helposti puolitoista tuntia. Kävely ja odottelu ovat pois eläinpuiston palvelujen käytöstä, kuten meidänkin esimerkkimme osoitti. Eläinpuiston sisäänkäynnin lähellä on linja-autopysäkki, jolla pysähtyy Tuurista tuleva bussi. Miksi ei siis Onnibussikin?

Autolla 3 minuuttia, kävellen lasten kanssa puoli tuntia. Kumman valitsisit?

Toinen vaihtoehto olisi siirtää pysäkki kevyenliikenteen väylän alkukohdalle, mikä lyhentäisi kävelymatkaa jonkin verran ja olisi ennen kaikkea turvallinen kävellä sekä odottaa paluubussia. Kenties lainattavat potkulaudat tai pyörät tekisivät kävelyosuudesta nopeamman ja hauskemman.

Turvallisemmat ja yksinkertaisemmat liikennekäytännöt palvelisivat myös ulkomaalaisia lapsiperheitä, joille päiväretki Jyväskylän suunnalta voisi oikeasti olla kiinnostava vaihtoehto.

Mikäli mitään muutoksia nykykäytäntöön ei tehdä, on valitettavasti vaikea kuvitella, että ihmiset innostuisivat sankoin joukoin paikalle muulla kuin omalla autolla. On surullista, että pk-seudun ulkopuolella julkisten kulkuvälineiden käyttö on aina vaivalloisempaa kuin oman auton, sillä ympäristökysymysten näkökulmasta asian pitäisi olla jo toisinpäin.

Tässäkin tapauksessa yhdellä yksinkertaisella toimenpiteellä sekä bussiyhtiön ja eläinpuiston yhteistyöllä kokemuksesta saataisiin hetkessä perheystävällisempi. Ilmastoystävällisyydestä puhumattakaan.

0