Avainsana-arkisto: Katleena Kortesuo

Kirja hänelle, jolla on jo kaikkea – paitsi määrättömästi maailmanvaltaa

978-952-14-2027-6_Diktaattorin_kasikirja

”Joskus on tehtävä kärpäsestä härkänen ja tartuttava sitä sarvista.”

Katleena Kortesuon ja Olli-Pekka Vainion Diktaattorin käsikirja (Talentum 2013) muistuttaa hattarakärryä. Kun sen näkee markkinoilla, vesi herahtaa kielelle ja aivot kalibroituvat vastaanottamaan jotain ihanan makeaa ja pehmeää. Kirja lunastaa odotukset osittain: se näyttää hauskalta, on hyvin kirjoitettu, nokkela ja satiirinen. Mutta nopeista hiilareista ei tule kylläiseksi.  Jostain syystä olo jää vähän tyhjäksi.

Diktaattorin käsikirjassa yhdistellään ennakkoluulottomasti puhekieltä ja tieteenfilosofiaa. Haastava combo, joka pääsääntöisesti toimii. Välillä sivistyssanoja viljellään niin taajaan, että minunkaltaiseni perusduunailija tipahtaa kärryiltä. Tajusin kirjaa lukiessa sentään sen, etten tiedä retoriikasta tai filosofiasta yhtään mitään.  Olen täysin ammattilaisten vietävissä. Katleena: välttelen jatkossa kaikkia tilanteita, joissa saatan altistua retoriselle akrobatiallesi!

Mutta itse kirjasta – mitä olisin tehnyt itse toisin? Moni kirjan esimerkki toimisi paremmin kuvana. Kuvitus olisi keventänyt kirjan rakennetta, ja sitä olisi voinut käyttää kirjan markkinoinnissa jakamalla valikoituja paloja somessa. Vähänkö olis myynyt!

diktaattorin_kasikirja
Tästä olisi saanut hauskan kuvituskuvan!

Kirjan elinkaaren vuoksi olisin valinnut klassisempia esimerkkejä, sillä Pekka Himasen Sininen kirja ja Guggenheim-selvitys tuntuvat jo nyt parhaan teränsä menettäneiltä aiheilta. Lisäksi haluan napista kirjan typografiasta, johon on kliseisesti valittu kyrillisiä kirjaimia muistuttava otsikkofontti. So last season. Onhan meillä Pohjois-Korea!

Jään odottamaan käsikirjoittaja-diktaattoriasiantuntijoiden kakkososaa, mielellään hauskaksi Youtube-sarjaksi toteutettuna.

”Kaikki hyvien asioiden puolesta kaikkea pahaa vastaan.”

 

Syntiä kokoushuoneessa

kokousten_seitsemanReetta Kosken ja Katleena Kortesuon Kokousten seitsemän kuolemansyntiä (Talentum 2012) sisälsi pitkän syntilistan lisäksi niin paljon hyviä teemoja, että kirjoitan niistä myöhemmin pari erillistä postausta. Alla kuitenkin muutamia ajatuksia, jotka syntyivät kirjan myötä.

Uskon, että suurin osa meistä on istunut useammin huonossa kuin hyvässä palaverissa. Lähdetään vaikka siitä, että kun asiat tehdään oikein, niin a) kokouksen sisältö valmistellaan etukäteen ennakkotehtävien kera b) kaikki tulevat paikalle ajoissa ja c) joku johtaa kokousta sekä sisällöllisesti että aikataulullisesti. Helppoa – ja niin vaikeaa.

Palaverien (tai kokousten) tarkoitus on, että siellä syntyisi parempia ideoita tai päätöksiä kuin yksin tehdessä. Palaverilla on siis välinearvoa. Kirjassa kyseenalaistetaankin useita kertoja palaverien välttämättömyys. Voisiko saman asian hoitaa sähköpostitse? Ehkä, mutta osa ihmisistä ei koskaan saa aikaiseksi lukea sähköpostin liitteenä lähetettyä useampisivuista muistiota, saati että kommentoisi asiaa määräaikaan mennessä. Palaveri pakottaa, ainakin periaatteessa, osallistujat keskittymään kyseiseen aiheeseen edes vähäksi aikaa. Palaverin ansioksi luen myös sen, että keskustelu vauhdittaa päätöstä ja parhaassa tapauksessa synnyttää uusia ideoita.

Yksi kirjan antoisimmista osioista käsitteli hengen velttoutta. Hengen velttous leijuu palavereissa lähes poikkeuksetta: ihmiset ovat fyysisesti paikalla, mutteivät henkisesti läsnä. Ennen vanhaan ei ollut hienoa teknologiaa palaverien suunnitteluun ja presentoimiseen. Ennen ei myöskään ollut läppäreitä eikä älypuhelimia, joita räplätä tauotta.  On oikeastaan hyvin huolestuttavaa, että ihmiset eivät pysty olemaan tuntiakaan ilman sähköpostia. Kuten omassa työpisteessä, jatkuva sähköpostin vilkuilu keskeyttää varsinaisen ajatustyön myös palaverissa. Palaverit alkavat tuntua tehottomilta, ja multitaskaus jatkuu, jotta aika ei menisi hukkaan. Käytäntö on kuitenkin jo niin vakiintunut monissa organisaatioissa, ettei siihen haluta puuttua.

Kävelykokoukset ovat ilmiö, joka ei ole koskaan auennut minulle. Ehkä juu, kauniina kesäpäivänä, mutta sesonki jää näillä kriteereillä Suomessa kovin lyhyeksi. Jos tavoitteena on suurempi vuorovaikutus kuin istumalla kasvokkain neukkarissa, miten tämä saavutetaan sillä, että ihmiset kävelevät eteenpäin  näkemättä toisiaan senkään vertaa kuin paikallaan istuen? Onko jollain oikeasti kokemuksia toimivista kävelypalavereista?

Sain kirjasta useita hyödyllisiä vinkkejä palaverien järjestämiseen. Silmiä avartavin osuus käsitteli – ehkä yllättäen – tilasuunnittelua. Normisuorittaja suosittelee kirjaa kaikille muille normisuorittajille, joiden kalenterista löytyy edes silloin tällöin turhia tai tehottomia palavereja. Jos havaitset olevasi suvereeni ja synnitön kokoustaja, kirjan voi aina antaa eteenpäin työpaikan pahimmalle palaverisluiballe.

Kirja on ostettavissa sekä pehmeänä että ekirjana!