Avainsana-arkisto: ilmiöt

Kuuminta hottia: sisältöstrategia

Strateginen ote verkkoonIda Hakolan ja Ilona Hiilan Strateginen ote verkkoon – tavoita & sitouta sisältöstrategialla (Sanoma Pro 2012) on ilmestynyt viime vuoden puolella, mutta se on juuri nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Markkinointipiireissä on jo pitempään pöhisty siitä, miten perinteinen mainonta kuolee, kaikki siirtyy verkkoon, ja että asiakkaat tavoitetaan vain heitä puhuttelevalla sisällöllä. Kilvan on perustettu teemasivustoja, Facebook-ryhmiä ja keskustelufoorumeita. Yleisöjen tavoittaminen, yhteisöllisyyden luominen ja ennen kaikkea keskustelun herättäminen ei kuitenkaan ole näin helppoa.

”Sisältöstrategian yksi tärkeimmistä tavoitteista on kehittää yrityksen verkkoviestintä muotoon, joka houkuttelee asiakkaita yrityksen sisältöjen luo.”

Kirjassa korostetaan oikeaoppisesti markkinoinnin ja sisällöntuotannon perustumista yrityksen koko strategiaan, hyvää suunnittelua ja ennen kaikkea yleisö/asiakaslähtöisyyttä. Vain aidosti kiinnostava sisältö huomataan.  Sisältöstrategia ja sen menestyksekäs toteuttaminen on yksi keskeinen askel kohti thought leadership -asemaa. Esimerkeissä on pyritty esittelemään myös kotimaisia yrityksiä.

”Kommunikointi sosiaalisessa mediassa on pitkäaikaista. Jatkuvuus on otettava huomioon kanavia valittaessa ja sisällöntuotantoa resursoitaessa.”

Sisällön tuottaminen markkinoinnin keskeisimpänä keinona edellyttää sekä taitoa että pitkäjänteisyyttä. Tähän sisältyy myös ristiriita: sosiaalisessa mediassa moni tarina tai oivallus elää vain hetken, kun taas sisältöstrategian ja sisällöntuotannon hedelmiä poimitaan useimmiten vasta vuosien kuluttua. Tavallisesti johdon tasolla odotetaan nopeampia tuloksia. Kampanjakeskeiseen ajatteluun tottuneessa maailmassa kärsivällisyys voi todellakin loppua kesken.

Strateginen ote verkkoon on hyvä perusteos sisältöstrategiaa laativalle ja sisällöntuotantoa pohtivalle markkinointi-ihmiselle. Varsinkin kirjan alkuosa tarjoaa napakkaa tavaraa, ideoita ja pohdittavaa itse kullekin. Loppua kohti anti tasoittuu ja alkaa hieman jo toistaa itseään. Ei haittaa, suosittelen kirjaa lämpimästi.  Enkä pelkästään markkinointi-ihmisille, vaan kaikille, jotka osallistuvat yrityksensä blogin tai muun sisällön tuottamiseen.

Bisnesbambit yritysverkostossa

Olen hengaillut LinkedInissä kohta 10 vuotta. Tuona aikana palvelu on kehittynyt aika lailla nollasta sataan. Tykkään siitä, että LinkedInissä voi keskittyä asiaan. Ei vauvankakkauutisia, ei nillittäviä mielensäpahoittajia eikä noloja bilekuvia.

Näyttää kuitenkin siltä, että IRC-Gallerian varhaisin sukupolvi on löytänyt tiensä bisnesverkostoon.  Reippaasti ylivalotetuiksi käsitellyissä kuvissa manga- ja bambisilmiään söpösti kulmien alta räpsyttäviä tyttösiä listautuu yhä tiuhempaan People you may know -feedissäni. Se mikä toimi IRC-Galleriassa, toimii ilmeisesti myös yritysmaailmassa.

Niin. Pitääkö bisnesverkoston kuvan aina olla bisneshenkinen?

Mielestäni julkisessa verkostossa yritystään edustavan henkilön valokuva rakentaa osaltaan myös yrityksen imagoa, vaikkei yhteys aina olisikaan ilmeinen edes katsojalle. Asiantuntijayrityksen kannalta on tietenkin hyvä, että työntekijä antaa itsestään ensisijaisesti asiantuntevan vaikutelman. Yritys voi ohjeistaa pukeutumista työpaikalla ja asiakastilaisuuksissa, mutta se ei voi tänä päivänä enää sanella, millaisia kuvia ihmiset saavat julkaista netissä. Yritys voi vain luottaa siihen, että ihmisillä on tyylitajua ja järkeä. Yritys voi suositella jotain ratkaisua ja huolehtia, että ihmisistä on olemassa ammattilaisten ottamia kuvia.

Näin markkinointityyppinä ihmettelen usein, miten huonosti kuvan voima ymmärretään juuri siellä, missä asiantuntijuutta eniten myydään. On vastavaloon otettuja bikinilomakuvia, heilahtaneita kännykkäkuvia tai valotukseltaan ja taustaltaan täysin epäonnistuneita kuvia. Joskus ihminen on niin pieni, ettei häntä edes tunnista. Moni valitsee kuvan sillä perusteella, että näyttää omasta mielestään siinä hyvältä.  Kokonaisuus unohtuu. On paradoksaalista, että aikana, jolloin kuvia otetaan enemmän kuin koskaan, hyviä kuvia näkee vain harvakseltaan. Tai ainakin aivan liian vähän.

Hyvän bisneskuvan ei tarvitse olla tylsä pönötyskuva. (Se harvoin onkaan.) Hyvä bisneskuva välittää palasen henkilön persoonaa positiivisessa hengessä. Asiantuntijuutta korostaa myös kuvan tekninen laatu. Hyvän bisneskuvan voi ottaa sisällä tai ulkona, kesällä tai talvella. Se, että kuvan on ottanut ammattilainen, näkyy yleensä lopputuloksessa.

Bisnesbambit, tervetuloa yritysverkostoon. Oppikaa, että myös hyviä bisneskuvia voi ottaa yläviistosta. Käyttäkää siihen ammattikuvaajaa.

Ergonomiaa aivoille

Ylikuormitusta? Kuva: Tricia Wang/Flickr

Vihdoinkin löysin työtehokkuuteen, keskeytyksiin, hälyyn sun muuhun liittyvälle säläkirjoittelulleni aidon ja oikean käsitteen: kognitiivinen ergonomia.

Termi ei ole mitenkään uusi. Onkin kovin ihmeellistä, etten ole aikaisemmin törmännyt siihen tai kuullut kenenkään puhuvan siitä. Google antaa vaivaiset 1060 osumaa. Kognitiivinen ergonomia on kuitenkin juuri se, mistä meidän pitäisi työpaikoilla puhua. Perinteiset ergonomiakysymykset ovat tärkeitä totta kai, mutta niillä ratkaistaan vain pieni osa  tietotyöläisen työkuormituksen ongelmista. On päiviä (viikkoja…) jolloin tuntuu, ettei mikään asia pysy mielessä ja asiat vain unohtuvat jo ennen kuin ne ehtii kirjoittaa muistiin. Keskittyminen on lähes mahdotonta. Päivä huipentuu ”en ole saanut mitään aikaiseksi”-paniikin aiheuttamaan edestakaiseen säntäilyyn. Kas, vika ei olekaan pelkästään minussa. Kyse on myös kognitiiviseen ergonomiaan liittyvistä ongelmista. Tuli heti rauhallisempi olo.

Kognitiivisen ergonomian synonyymiksi on tarjottu työtiedettä. Omaan korvaan nämä termit kuulostavat eri asioilta, sillä ergonomiaan liittyy vahva mielikuva erityisesti yksittäisen työntekijän vaivoista ja ongelmista. Työtiede on neutraalimpi ja kattavampi, koska työhön liittyviä asioita, ongelmia ja ilmiöitä tutkitaan laajasti eri tieteenaloilla. Työtiede yhdistää luontevasti näiden tieteenalojen tutkimuksen.

Suomessa työtiedettä tutkitaan ja opiskellaan Oulun yliopistossa teknillisessä tiedekunnassa ja Turun yliopistossa Turun työtieteiden keskuksessa. Uutta tietoa minulle tämäkin. Tuotantotalous ei toki ole muutenkaan ydinosaamistani saati lähellä sydäntäni (sori kaikki dippainssit), ja Turussa en ole käynyt sitten vuoden 1994, mutta onkohan kysymys myös siitä, että työtiedettä ei ole osattu tuoda selkeämmin osaksi arkipäivän tematiikkaa (suom. kahvitaukojargonia)? Kirjoittaako Talouselämä työtieteestä? Kauppalehti? Edes Tiede-lehti? Missä on aihetta käsittelevät blogit ja sosiaalisen median ryhmät?

Valitettavasti taitaa olla edelleen niin, että ergonomia tarkoittaa meille työtuolin käsinojan oikeaa korkeutta. Ja työtiede ei sano useimmille yhtään mitään.

Työhuoneeni kolme tärkeintä

Hesarissa julkaistaan Työhuoneeni kolme tärkeintä -juttusarjaa. Sinänsä hauska idea kaipaisi pientä kevennystä toteutukseen. Normisuorittaja lähtee rohkeasti uudistamaan konseptia omalla ehdotuksellaan.

1. Kiffe – työnohjaaja

kiffe

Nykyorganisaatioiden ongelma on usein toistuvat organisaatiomuutokset. Kiffe on mentor ja lähiesimies, joka pysyy. Hän istuu monitorin päällä ja harjoittaa esimiehen direktio-oikeutta tarkkailemalla päivittäin, että teen töitä enkä kirjoittele höpöviestejä kavereille.

2. Kaksi ruusua

kaksi_ruusua

Naapurihuoneen Jari lahjoitti naistenpäivänä kaikille firman naisille ruusut. Siitä lähtien työhuoneemme on tunnettu ”Kahden ruusun palatsina”. Onko osuvampaa symbolia?

3. Kosmopoliitti-Daisy

daisy

Daisy Luvin tuo työhuoneeseemme tuulahduksen kansainvälistä tunnelmaa. Toimistolla ollessaan hän seuraa pöydältä käsin, mitä käytävällä tapahtuu ja ottaa vieraat vastaan. Daisy on nopea verkostoituja, joka räpylöi ahkerasti maailmalla.

Kolmannesta sijasta kilpaili ansiokkaasti myös työhuoneemme muhkea nahkasohva. Jos sohvan vakioasiakkailta kysyttäisiin, se olisi taatusti vienyt tittelin itselleen :)

Mitkä ovat sinun työhuoneesi kolme tärkeintä?

Mitä olinkaan tekemässä?

Ammattiliitto Pro raportoi viime viikolla Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä -tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen mukaan enemmän kuin työpäivä viikossa kuluu erilaisiin keskeytyksiin. Työkavereitten keskeyttämisten osuus oli yli viisi tuntia viikossa ja tiedon tai päätöksen puuttumisen takia työ keskeytyi yli kaksi ja puoli tuntia viikon aikana. Hermoja raastavien tietokone- ja kopiokoneongelmien osuus oli lopulta vain vähän alle puolitoista tuntia viikossa. Yllättäen uutisessa ei mainittu lainkaan esimerkiksi jatkuvien sähköposti-ilmoitusten aiheuttamia keskeytyksiä. Ilmeisesti niitä ei pidetä kovin häiritsevinä.

Tutkimustuloksissa täytyy silti olla perää. En voi olla ainoa, joka aika usein työpäivän jälkeen ihmettelee, miten tämä päivä taas meni enkä saanut aikaiseksi kuin puolet siitä mitä suunnittelin. Työnohjaukseen tällainen uusi kategoria ”keskeytys” olisi aivan loistava – sekkari vaan päälle, kun joku ilmestyy ovensuuhun ja voin hyvillä mielin raportoida tuntikirjanpitoon, että työkaverit kävivät juttelemassa mukavia yhteensä 17 minuutin ajan. Kyseisen tutkimuksen mukaan kuitenkin vain kolmannes työkavereitten keskeytyksistä koettiin häiritseviksi. Usein keskeytyksistä oli hyötyä ja iloa oman työn tekemiseen.

Kaikista keskeytyksistä ei voi syyttää muita. On ihan oma vikani, jos en pysty olemaan seuraamatta, mitä huoneen ulkopuolella tapahtuu vain siksi, että pystyn seuraamaan mitä siellä tapahtuu. On oma vikani, jos en kehtaa sulkea ovea, vaikka haluaisin keskittyä töihini. Yhtä lailla voin syyttää vain itseäni, jos haluan pitää Outlookin viesti-ilmoituksen aktiivisena saadakseni välittömästi tiedon, kun postilaatikkooni tulee uusi viesti.

Ongelma ei ole siinä, että syystä tai toisesta työ keskeytyy, vaan siinä, että keskeytyksen jälkeen on vaikea päästä nopeasti takaisin siihen juttuun, mitä oli tekemässä. Onneksi työkaverini on jo tottunut siihen, että hänen vieressään istuu hullu, joka ihmettelee jatkuvasti ääneen, mitä olikaan tekemässä.