Avainsana-arkisto: asiakkaan asialla

Vähemmän sujuva arki

Postillahan ei mene tällä hetkellä mitenkään hyvin. En lähtökohtaisesti pidä jälkibisnesviisastelusta ja kollektiivisesta lyödään lyötyä -meiningistä, mitä somessa paljon harrastetaan.  Nyt on kuitenkin pakko hieman kritisoida palvelukokemusta, joka ei ainakaan sujuvoita arkeani.

Postilla on kiva, personoitava palvelu: omakuvapostimerkki. Käytän sitä vuosittain. Tilaus- ja toimitusprosessi on hiottu viimeisen päälle: postimerkin suunnittelu, tilaus ja maksaminen käyvät nopeasti netissä ja postimerkit tupsahtavat postiluukusta yleensä viimeistään toisena arkipäivänä.

Arkilla olisi hyvin tilaa priority-tarroille.
Arkilla olisi hyvin tilaa priority-tarroille.

Hinnoittelussa asiakkaita houkutellaan selvästi tilaamaan 1. luokan merkkejä, joiden arkkihinta on vain euron kalliimpi kuin 2. luokan merkeillä. Olenkin useimmiten tilannut 1. luokan merkkejä, jotta voin tarvittaessa ottaa varman päälle toimitusnopeuden suhteen.

1. luokan merkeissä on kuitenkin se ongelma, että niihin tarvitaan priority-tarra tai joku itsekirjailtu teksti mukaan, jotta ne varmasti menevät nopeasti perille. Itsepiirtely ei paljon houkuta. Ja tarrojahan ei tietysti tule postimerkkien mukana. Jos haluan hyödyntää maksamani 1. luokan merkin, minun pitää varta vasten lähteä hakemaan priority-tarroja Postista tai jostain ”vastaavasta” liikkeestä. Näin koko sähköisen asioinnin idea vesittyy.

Asiakaskokemuksen ydin ja prosessin suurin puute on juuri tässä: pitäisi ymmärtää, miten palvelu viedään loppuun asti asiakkaan arjessa.

Olen antanut asiasta joka vuosi palautetta ja kehitysehdotuksen Postille. Priority-tarrat voisivat tulla samassa kuoressa merkkien kanssa, tai sitten ne voisi painattaa samalle arkille missä merkit ovat. Tilaa arkilla on.

Vuonna 2013 sain ehdotukseeni ”robottivastauksen”*. Parina viime vuotena annoin palautteen suullisesti Priority-tarroja hakiessa ja tänä vuonna jälleen sähköisesti. Tällä kertaa en saanut edes robottivastausta. Jos asiakkaiden ehdotuksia ei voida toteuttaa, olisi kiva kuulla, miksei.

Ongelmaan on olemassa toki hyvin yksinkertainen ratkaisu. Joko a) en enää käytä kyseistä palvelua tai b) tilaan vain 2. luokan merkkejä. Kumpikaan ei toki ratkaise asiaa Postin näkökulmasta, mutta ilmeisesti ”sujuvampi arki” tarkoittaa Postilla jotain ihan muuta.

 

*Tarkoituksellisen ympäripyöreä ja muodollinen massavastaus, jossa kiitetään palautteesta, ja josta tulee lähinnä pahalle tuulelle.

Siilo-organisaatio jyrää asiakaslähtöisyyden

Asiakaslähtöisyys – tuo yksi yritysten suosituimmista arvoista. Ja pahimmista kompastuskivistä.

Ilman vankkaa tutkimustaustaakin voidaan sanoa, että  valtaosa B2B-yrityksestä pitää itseään asiakaslähtöisinä.  Ajattelemme asiakasta ja hänen tarpeitaan, olemme siis asiakaslähtöisiä. Mutta kun asiaa kysytään asiakkailta, heistä parhaimmillaan vain viidennes on samaa mieltä.

Se, että puhutaan asiakkaista, ei tarkoita, että puhe ja ajattelu olisi asiakaslähtöistä.

Tyypillinen, suomalainen B2B-yritys on funktionaalinen yksikkökeskeisesti järjestäytynyt organisaatio: on myyntiä, asiakaspalvelua, tuote-, palvelu- tai asiantuntijayksiköitä, mahdollisesti IT-osasto ja HR. Siilojen toimintaa ohjaavat ylätasolla yhteiset, mutta käytännössä omat yksikkökohtaiset tavoitteet, joihin ihmisten on helpompi sitoutua. Yksikön pomo tekee yksikköä koskevat päätökset ja istuu johtoryhmässä. Yksi yrityksen arvoista on asiakaslähtöisyys, mutta todellisuudessa asiakaslähtöisyys on synonyymi sille, että nimetty asiakasvastaava tapaa asiakkaita silloin tällöin. Kun asiakas ostaa, ensin hänen kanssaan keskustelee myynti, sitten asiakaspalvelu, sitten palvelutuotanto ja sitten ehkä vielä tekninen tuki, jos sellaista tarvitaan.

Tämä kaikki juontaa siihen, miten yritystä johdetaan, miten tavoitteet asetetaan ja millaista ajattelua organisaatiossa vaalitaan. Onko esimerkiksi asiakasarvon tuottamista pohdittu tosissaan? Vai tuijotellaanko kuukausipalaverissa vain liikevaihtokäyriä?

Oleellista on, miten yritys käytännössä pyrkii tavoitteisiinsa. Aika monessa yrityksessä tämä tapahtuu niin, että tulevan tilikauden kasvutavoitteet jyvitetään eri liiketoimintayksiköille, jotka sitten tahoillaan miettivät, miten tavoitteisiin päästään.

Markkinointi tarjoaa usein raadollisen näköalapaikan yrityksen todellisen asiakaslähtöisyyden tasoon. Asiakaslähtöisessä yrityksessä markkinointi – kaikkien muiden tavoin – tuntee asiakkaat, heidän tarpeensa ja liiketoimintansa mahdollisimman hyvin, jolloin markkinointi myös pystyy solahtamaan osaksi asiakkaan liiketoimintaa ja löytämään arvontuotantoa lisäävät kohdat.

En tiedä miksi asiakaslähtöisen organisaation vastakohtaa kutsutaan, mutta kutsun sitä tässä itsekeskeiseksi organisaatioksi.

Itsekeskeisessä organisaatiossa markkinoinnin lähtökohtana on huomioida tasapuolisesti oman yrityksen kaikki liiketoiminta-alueet. Suunnittelun fokuksessa ei ole asiakas, vaan yksiköiden tarpeet.

Itsekeskeisen organisaation arki näkyy asiakkaille esimerkiksi näin:

  • Yrityksen viestintää ja markkinointia ei rakenneta pitkäjänteisesti keskittyen arvon tuottamiseen, vaan täsmäteemoihin ja -kampanjoihin, jotka palvelevat suoraan tietyn liiketoimintayksikön myyntitavoitteita.
  • Verkkosivuilla tuotteiden ja palveluiden ryhmittely muistuttaa erehdyttävästi organisaation sisäistä rakennetta.
  • Eri liiketoimintayksiköiden henkilöt saattavat tavata samaa asiakasta vuoroviikoin tajuamatta sitä itse.
  • Olemassa olevilta asiakkailta kysytään tyytyväisyyttä heidän ostamiinsa palveluihin, ei saavuttamiinsa hyötyihin.
  • Yritys ei satsaa asiakkaittensa kuunteluun ja palvelukehitykseen, vaan keskittyy ristiinmyyntiin.

Ristiinmyynti on hyvä esimerkki siitä, miten organisaation ajattelu pidetään etäällä asiakaslähtöisyydestä. Ristiinmyynnissä ei lähtökohtaisesti ajatella asiakkaan, vaan yrityksen tarvetta syventää asiakassuhdetta. Asiakkaalla on joku tuote tai palvelu, ja nyt hänelle pitäisi myydä myös toisen liiketoimintayksikön palveluja. Yrityksissä, joissa tuijotellaan exceliä ja ihmetellään ”miksi asiakkaalla on meidän 10:stä palvelusta käytössään vain nämä kaksi”, sormi osoittaa yleensä laiskan myyjän suuntaan. Se, että yrityksellä  on alan kattavin valikoima  ja kaksikymmentä eri kilkutinta, ei tarkoita, että automaattisesti yksikään niistä olisi asiakkaan tarpeita vastaava.

Miksi siirtyminen pois laatikko-organisaatiosta on niin vaikea, ajatustasolla jopa mahdoton? Liiketoiminnan kehittämisen, seurannan ja raportoinnin kannalta perinteinen siilo-organisaatio jaettuine tulostavoitteineen toimii kuin junan vessa. Johtamisen näkökulmasta tämä malli on yksinkertainen ja läpinäkyvä. Samalla kuitenkin tehdään lähes ylivoimaiseksi aito asiakaslähtöinen toiminta, jossa yrityksen tavoitteena on henkinen integroituminen osaksi asiakkaan liiketoimintaa, asiakkaan kuuntelu ja jatkuva vuorovaikutus, nopea muutoksiin reagoiminen sekä asiakaslähtöinen markkinointi. Siilo-organisaatiossa johtajat tekevät päätökset, vaikka – Sami Pajua ja HCL:n casea lainaten – ”asiakasarvon luomisen kannalta kriittisimmät työntekijät eivät ole johtajia, vaan niitä jotka tekevät suoraa asiakastyötä”.

Organisoituminen asiakas- tai esimerkiksi toimialakohtaisiin moniosaajatiimeihin ei ole enää poikkeuksellista, mutta toisaalta ei kovin yleistäkään. Lean-ajatteluun perustuva prosessiorganisaatio rikkoo ja häiritsee monen johtajan maailmankuvaa. Erityisesti asiantuntijatyötä tekevillä yrityksillä ei pitäisi olla mitään ylivoimaista estettä harkita muutakin kuin perinteistä siilomallia. Rohkeuttahan se tietysti vaatii ja uskallusta erottua kilpailijoista.

Painolastia

Yksi digitaalisuuden varjopuolista on aitouden katoaminen. Lähes kaikki normaalit vuorovaikutustilanteet voi jo hoitaa virtuaalisesti. Ja sitten on ne kuuluisat vanhat hyvät jutut, jotka korvasi ensin kännykkä ja sitten sosiaalinen media. Kuten postikortit.

Sehän on oikea kortti!
Sehän on oikea kortti!

Aitouden illuusio kolahti omalle kohdalle viikko sitten lomamatkalla, kun päätin kokeilla Postin mobiilipostikorttisovellusta. Lähtökohtaisesti Facebook ja Instagram ovat tehneet tarpeettomaksi ilahduttaa ihmisiä postitetuilla vanhan liiton maisemakorteilla – yllätys- ja ilahdutusarvo sulavat sosiaalisen median kuvapäivitystulvaan. Postikortin kohderyhmänä olivatkin minun tapauksessani ilmeiset väliinputoajat: lapset ja vanhukset.

Palvelu oli helppo ja älypuhelinystävällinen, ja tilaus sujui mallikkaasti. Miinusta annan kuitenkin ”kääntöpuolen” mielikuvituksettomasta tekstiasusta: fonttiin tai pistekokoon ei voinut mobiilisovelluksessa vaikuttaa.* Korttia ei myöskään voinut päivätä ja tekstiosuudesta tuli väkisinkin kömpelön näköinen. Osoitteen lisäämisessä olisi kehittämisen varaa.

Teknisesti homma siis toimii. Mutta entä tunnekokemus? Onko huijausta lähettää kortti ”ulkomailta”, kun todellisuudessa se tulostetaan ja postitetaan Suomessa? Miltä tuntuu vastaanottaa postikortti, jonka kuva viittaa ulkomaille, mutta on tuhansien kilometrien sijaan matkannut korkeintaan muutaman sata kilsaa?Kumpi todellisuudessa tekee postikortista aidomman: itse otettu kuva vai käsin kirjoitettu teksti?

Mobiilipostikortti on lähettäjänsä toteuttama ja siksi uniikki. Mutta siltä puuttuu tarina, jota perinteinen postikortti kantaa aina mukanaan. Aito lomapostikortti valitaan telineestä, kirjoitetaan käsin, postitetaan, ja se matkaa maailman halki useita päiviä – ellei viikkoja – vastaanottajalleen. Matkalla sen kulma on saattanut taittua ja postileima osua vähän ohi. Elämisen arpia siis.

Mobiilipostikortilla ei ole tarinaa. Ja itse asiassa minäkin oivalsin jotain vasta jälkeenpäin: Mobiilipostikortti toimii paremmin arkisemmissa ympyröissä, kun haluaa lähettää uniikin kiitoskortin tai syntymäpäiväonnittelut, vaikkapa ajastetusti. Tilanteissa, joihin ei liity liikaa eksotiikkaa tai vahvoja perinteitä.

Vaikka multimediaviestinä lähetetty tai sosiaalisen median virtaan postattu ”ulkomaantervehdys” on ihan yhtä persoonaton (tai persoonallinen) kuin tulostimen sylkäisemä digipostikortti, ihmiset ovat jo 20 vuotta ymmärtäneet, että ne nyt vaan ovat pikseleitä näytöllä. Kaikessa korniudessaan 100 % digitaalinen palvelu hakkaa muut juuri siksi, että sillä ei ole vuosikymmenten painolastia odotusarvoineen.

 

*Verkkosivupalvelussa vaihtoehtoja oli huomattavasti enemmän kuin älypuhelinsovelluksessa. En myöskään ymmärrä, miksi netissä tilattu kortti on mobiiliversiota halvempi!

Miten organisaatio kasvaa asiakaskeskeiseksi?

Johanna Vesterinen: Committed to customers (Suomen Liikekirjat 2014)
Johanna Vesterinen: Committed to customers (Suomen Liikekirjat 2014)

Viime syksynä en lukenut loppuun yhtäkään bisneskirjaa (aloitettuja on useitakin), sillä toimitusprojekteja oli meneillään edellisvuotta useampi. Yhden näistä projektikirjoista nostan nyt kirjaesittelyyn, sillä se on ajankohtaisuudessaan näppärä lukupaketti paitsi kaikille asiakkaista kiinnostuneille johtajille, myös markkinoinnin ja asiakaskokemuksen parissa työskenteleville.

Johanna Vesterisen Committed to customers – a 5-step model for delivering great customer experience (Suomen Liikekirjat 2014) on siitä poikkeuksellinen suomalaiskirja, että siinä ihan oikeasti esitellään konkreettisia ideoita ja ehdotuksia asiakaskokemuksen kehittämiseksi organisaatioissa. Juuri siksi lukukokemuksesta jää jotain käteenkin.

Committed to customers on vain 130-sivuinen, mutta anniltaan sitäkin tuhdimpi. Kirjassa esitellyt viisi vaihetta ovat

  • johdon sitoutuminen asiakaskeskeisyyteen
  • asiakkaiden kuuntelu
  • palautteen analysointi
  • ihmisten sitouttaminen ja
  • toimenpiteiden toteuttaminen

Käytännössä kirja esittelee suhteellisen tarkasti asiakaskeskeiseen organisaatiomalliin tähtäävän muutosprosessin ja onnistuneen lopputuloksen edellyttämät toimenpiteet.

Asiakaskeskeisyyden rakentaminen ei ole ongelmatonta, sillä useimmat yritykset  ovat organisoituneet palveluidensa, tuotteidensa ja sisäisten prosessiensa ympärille. Myös mittarit perustuvat usein asiakkaisiin vain välillisesti. Vaikka asiakaskeskeisyys ajatuksena hyväksyttäisiin ja sitä kannatettaisiin, organisaation rakenteet ja  esimerkiksi se, mistä ihmisiä mitataan, puskevat koko ajan muutosta vastaan. Viestintä – niin sisäinen, ulkoinen kuin henkilökohtaisiin taitoihin perustuva – onkin useimmiten kaikkein keskeisimmässä roolissa muutoksen läpiviemisessä.

Asiakaslähtöisyys on yksi suosituimmista arvoista yrityksissä. Kuinka monen organisaation kuukausi- tai viikkopalavereissa kuitenkaan aidosti ja suunnitelmallisesti keskustellaan asiakkaista?

Asiakaskuuntelussakin on olemassa mukavuus- ja epämukavuusalue. Esimerkiksi niin, että monissa yrityksissä jo keskustellaan asiakkaiden kanssa, saadaan palautetta ja kehitysideoita, mutta kuinka monessa yrityksessä keskustellaan lähteneiden asiakkaiden kanssa? Tai niiden, jotka eivät halua olla yrityksen asiakkaita? Ei hinta ole läheskään aina todellinen syy yhteistyön päättymiseen.  Ongelmat palvelun tuottamisessa tai henkilökemioissa jäävät helposti yrityksen johdolta huomaamatta, tai niiden vakavuutta vähätellään.

Committed to customers auttaa tunnistamaan missä oma organisaatio tällä hetkellä on, ja mitä pitäisi tehdä, että asiakaskeskeisyydestä tulisi aidosti osa organisaation ajattelua ja toimintaa.

Mallisivut on luettavissa (ja kirja tilattavissa) kustantajan sivuilla.

Disclaimer: olen kommentoinut kirjan sisältöä käsikirjoitusvaiheessa ja antanut muutamia muutosehdotuksia.

Pitkät kihlajaiset

Vuonna 1998 jonottamisen välttäminen tuntui selkeältä lisäarvolta, jonka verkkokauppa toi.
Vuonna 1998 jonottamisen välttäminen tuntui selkeältä verkkokaupan tuomalta lisäarvolta.

”Elektroninen kaupankäynti on suuri muutos ihmisten elämässä. Vasta monen vuoden päästä nähdään, miten ihmiset tämän asian omaksuvat.”

Näin pohti verkkopalvelujen tulevaisuutta Marko Filenius Elektronisen kaupankäynnin tutkimuskeskuksesta. Verkkokauppaa tutkittiin ja kehitettiin aktiivisesti jo kivikaudella, eli vuonna 1998.

Verkkokaupan kasvu on ollut yksi kuluneen vuoden ja toki viime vuodenkin tärkeimmistä puheenaiheista. Vihdoinkin se on tapahtunut: verkkokauppa vetää ja kannattaa. Siwat ja Postit pullistelevat paketeista, automaatteja nousee kuin sieniä sateella. Online-palvelut myyvät. Teknologia mahdollistaa ensiluokkaisen asiakaskokemuksen ja personoidun markkinoinnin.

Mutta kylläpä sitä saatiinkin odottaa. Vanhimmat suomalaiset verkkokaupat on perustettu 1990-luvun puolivälissä. Toki ne olivat siihen aikaan perusrakenteeltaan ja tilausprosessiltaan aika yksinkertaisia. Kului kuitenkin 15 vuotta, että verkkokauppa aidosti arkipäiväistyi.

Ongelmia oli kaksi: kulutuskulttuuri ja teknologia. Kummankin kehittyminen edellytti toista.

”Elektronisen kaupankäynnin pitää tuottaa jotain lisäarvoa, jota kuluttaja ei muualta saa. Sen täytyy olla helpompaa, nopeampaa, halvempaa – mieluummin kaikkea näitä.”

Verkkokauppaostamista vieroksuttiin, koska sitä pidettiin hankalana ja hitaana. Valikoimat olivat heikot. Kirjojen ja CD-levyjen tilaaminen toimi hyvin, mutta esimerkiksi vaatteiden ja kenkien tilaaminen tuntui tuohon aikaan utopistiselta. Riskit olivat suuret: Jos tuote ei miellytäkään, joudun näkemään vaivaa ja palauttamaan paketin. Entä jos joku kaappaa luottokortin numeron? Oli monella tapaa yksinkertaisempaa kävellä kivijalkamyymälään, hypistellä vaatetta tai tuotetta ja kantaa se sitten saman tien kotiin. Ei viikkojen odotusta, ei pettymyksiä. Maksaminen oli helppoa. Perinteistä riskienhallintaa siis.

Asennemuutoksen lisäksi läpimurto oli mahdollinen vasta, kun teknologia oli riittävän kehittynyt. Internet ei todellakaan ollut kännykässä, ja laajakaistat yleistyivät vasta 2000 vuoden jälkeen. Vielä viime vuosikymmenellä verkkokaupan perustaminen oli kallista, sillä useimmat ratkaisut olivat räätälöityjä. Vasta kaupallisten peruskauppasovellusten myötä myös pienten yritysten on ollut järkevää ja taloudellisesti mahdollista perustaa verkkokauppa. Jos ostamisen on oltava helppoa, ei verkkokaupan perustaminenkaan saisi olla monimutkaista.

Markkinointiin ja asiakaskokemukseen liittyvä automaatio ja teknologia mahdollistaa nyt kohdennetumpaa markkinointia kuin koskaan ennen. Jos yritys vain haluaa, se voi oppia äärimmäisen paljon asiakkaistaan pelkän teknologian avulla. Tietoa saa, mutta osataanko sitä käyttää ja ymmärretäänkö sen käsittelyyn ja hyödyntämiseen resursoida, se on toinen kysymys.

”Marko Filenius maksaisi mielellään vähän ylimääräistä saadakseen tilaamansa päivittäistavarat kotiin kannettuna.”

Vaikka päivittäistavaroiden verkkokauppa oli yksi 1990-luvun kiinnostuksen kohteista, tuntuu, että siinä kohtaa ei edistystä ole tapahtunut 15 vuodessa kovinkaan paljon. Mutta myös Markon eläkeikä lähestyy joka päivä, joten eiköhän tämäkin ajatus vielä konkretisoidu noin 20-40 vuoden päästä.  ;-)