Avainsana-arkisto: aina ei vaan jaksa

Minulle pelkkä pihvi, kiitos!

Kuva: radiomofosounds/Flickr
Vieläkö joku tarvitsee sämpylää?

Kriittinen palaute, tuo työpaikan vuorovaikutustilanteista vaikein. HS:n hiljattain julkaisemassa jutussa väitettiin, että perinteisen hampparimallin voi heittää roskikseen.  Sämpylä on turhaa hyssyttelyä ja hämmentää palautteen ydinviestin. Paljon parempi on sanoa asiansa suoraan henkilökohtaisuuksiin menemättä.

No siinäpä se. Miten annetaan kriittistä tai rakentavaa palautetta toisen henkilökohtaisesti tekemästä työstä, ilman että mennään henkilökohtaisuuksiin? Tuntuuko palaute oikeasti vähemmän loukkaavalta, kun se kohdistuu henkilön käytökseen mutta ei ominaisuuksiin?

”Kollega tietää, että työkaveri tarkoittaa hyvää, vaikka hän esittäisikin asian töksäyttäen.”, sanoo HS:n haastattelema asiantuntija. En kyllä itse ottaisi riskiä, jos vain mahdollista.

Palautteen ammattimaista vastaanottamista voi ja pitäisi harjoitella, sillä oma reagointitapa hioutuu tietynlaiseksi jo lapsena. Työpaikalla taitavastikaan annettu palaute ei onnistu, jos vastaanottaja on lapsesta asti saanut kohtuuttomasti negatiivista tai ylenpalttisesti positiivista palautetta.  Myös olosuhteilla ja iällä on merkitystä. Palaute saattaa tulla vastaanottajan näkökulmasta pahimpaan mahdolliseen hetkeen, ja jättää jälkeensä pysyvän ketutuksen. Varsinkin nuorilla ihmisillä neutraalikin palaute voi traumatisoida pitkäksi aikaa, jos taustalla on ammatillista epävarmuutta. Suoran ja asiallisesti annetun kriittisen palautteen parasta kohderyhmää ovat henkilöt, joilla ei ole ammatillisia itsetunto-ongelmia, tai joille palautteen vastaanottaminen ja antaminen on osa oman työn rutiinia. Kaikille muille pienikin pehmennys tulee todennäköisesti tarpeeseen.

Asiantuntijat näyttävät unohtavan, että hampparimallissa on yksi kiistaton etu: se pakottaa miettimään ja antamaan vastaanottajalle myös positiivista palautetta, joka ei yleensä kuulu ruokalistalle suomalaisilla työpaikoilla. En mitenkään jaksa uskoa, että keskivertoihminen ei tunnistaisi hampparin välissä annettua kritiikkiä. Yhä kansainvälisempi toimintaympäristö pistää myös miettimään, eikö liian suora palautekulttuuri vaikuta helposti töksäyttävältä. Miten aasialaisesta kulttuurista tuleva henkilö kestäisi suomalaista tapaa antaa suoraa palautetta? Kohteliaisuusfraasit kun eivät nekään ole meikäläisten vahvuuksia.

Aika koulii meistä tavalla tai toisella parempia palautteen vastaanottajia. Jos ei muuta, opimme peittämään harmistuksemme, kääntämään tilanteen vitsiksi ja jatkamaan hommia muina miehinä.

Tehokkuus tappaa luovuuden

Suomessa on viime aikoina etsitty kiihkeästi uutta Nokiaa – toimialaa, josta odottaa tulevaisuuden menestystä ja tähän alaan liittyviä pikkufirmoja, joilla on takataskussaan lyömättömiä tuoteinnovaatioita maailman valloittamiseksi.

Jostain kumman syystä niitä ei kuitenkaan pelialaa lukuun ottamatta tunnu löytyvän. Pelialastakin on kiinnostuttu vakavasti vasta nyt, kun mitään muuta ei ole.  Mutta muutoin yritykset jatkavat selviytymistaistelujaan tutuin keinoin: irtisanomalla ja ulkoistamalla.

Inspiroivaa marraskuuta kaikille!
Inspiroivaa marraskuuta kaikille!

Viime viikolla kaksi tahoa kiinnitti huomiota äärimmilleen pingotetun työelämän varjopuoliin: Himasen sinisessä kirjassa on edellytetty entistä parempaa johtamis- ja työhyvinvointiohjelmaa vastineena  pidennetyille työurille ja tuottavuudelle. Tätä ei kuitenkaan hallitusohjelmassa näy.  (Yllättyiköhän joku?) Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston professori Juha Hakala on huolissaan luovuuden heikkenemisestä työpaikoilla. Kun ihmisistä puristetaan kaikki irti, ei sisäänhengittämiselle löydy enää aikaa.

Parhaat ideat eivät synny valtavan paineen ja stressin alla. Ne syntyvät innostuksen ja optimismin vallassa, yhtä innostuneiden ihmisten keskellä. Vaan kuinka monen firman tuntiseurantajärjestelmästä löytyy vaihtoehto ”innostuminen ja innovointi”? Ei ihme että uutta Nokiaa ei näy. Työelämän innovaatioilmapiiri on yhtä kannustava kuin marraskuinen maanantaiaamu.