Avainsana-arkisto: 925

Palvelukseen halutaan: tavallinen HUIPPUTYYPPI

Työelämän supermiehiä ja -naisia tavoitellaan usein täysin epärealistisilla työnhakuilmoituksilla. Onneksi työmarkkinoilla on edelleen yrityksiä, joissa korkea koulutustaso tai alan työkokemus ei merkitse juuri mitään. Siellä normisuoritus riittää. Näiden työtehtävien innoittamana Normisuorittaja laati oman hakuilmoituksen, jota voi soveltaa hyvin laaja-alaisesti eri työtehtäviin.


Tervetuloa tasapäiseen joukkoomme! Olemme keskinkertaisesti johdettu suomalainen yritys, jossa pärjää oikealla asenteella ja ihmissuhdetaidoilla. Valitsemme uudet työntekijämme huolella, sillä meille on kunnia-asia, ettei kukaan erotu joukosta.

Haemme nyt toimistollemme monipuolisilla taidoilla varustettua

HUIPPUTYYPPIÄ


Työtehtäviisi kuuluu

  • vastata puhelimeen
  • puhua asiakkaille ja työkavereille (esim. kahvitauolla)
  • lukea sähköpostia
  • tulla töihin sovitusti joka päivä

Olet etsimämme huipputyyppi, mikäli

  • omaat innokkaan asenteen
  • sinulla ei varsinaisesti ole omia mielipiteitä, mutta
  • keksit mielelläsi hyviä ideoita muiden nimiin
  • tietokone on sinulle tuttu, ja osaat käyttää internet-selainta
  • uskot pystyväsi mihin vaan ilman mitään todellista ammattitaitoa

Eduksi katsotaan hyvä alkoholinsietokyky, sosiaaliset taidot ja vahvat perhesuhteet.

Tarjoamme sinulle yhtä matalasti koulutetut huipputyökaverit sekä jämäkällä ja tasapäistävällä johtamisotteella varustetun organisaatiokulttuurin.

Tervetuloa joukkoon!

Hiekkaa työvoimakoneiston rattaissa

Julkisessa keskustelussa on tällä viikolla ollut esillä suomalaisten haluttomuus muuttaa työn perässä (pk-seudulle).

Juttu oli hyvä esimerkki siitä, miten päättäjätasolla ei tunnisteta – tai hyväksytä – sitä faktaa, että emme elä enää 1960-70-luvulla. Tänä päivänä ihmisillä on muitakin arvoja kuin työ ja raha. Kansantaloudellisesta näkökulmasta meidän kaikkien tulisi tietenkin pitää palkkatyön tekemistä niin tärkeänä, että sen vuoksi ollaan valmiita muuttamaan melkein minne tahansa. Ja totta kai osa ihmisistä onkin valmiita muuttamaan. Mutta eivät läheskään kaikki.

Koska on noloa puhua pehmeistä arvoista, työntekijän näkökulmasta sopiva rationaalinen perustelu muuttohaluttomuudelle on pk-seudun kalliit asumiskustannukset. Päättäjien näkökulmasta on puolestaan sopivaa vihjailla, että työttömyyskorvaus on liian hyvä eikä kannusta töiden tekemiseen.

Tänä aamuna asiaan otettiin vielä erikseen kantaa HS:n pääkirjoitussivulla: ”Työvoiman liikettä tulisi vauhdittaa” (huom: kirjoituksen otsikko on vaihdettu päivän aikana). Näin sieluni silmin tämän valtavan koneen, jota työvoima pyörittää. Mekanistinen organisaatioajattelu elää ja hengittää Suomessa vahvasti. Vai pitäisikö sanoa puksuttaa kiihkeästi, niin ei vahingossa ajatella ihmisiä ihmisinä.

Nyt on vaan valitettavasti niin, että työvoimakoneiston rattaissa on hiekkaa. Ja tämä hiekka tunnetaan nimellä ihmisen arvomaailma.

Tämä arvomaailma on usein yksilöllinen, vaikka sisältääkin kollektiivisia piirteitä. Ihmiset kyllä arvostavat työtä ja sen luomia mahdollisuuksia esimerkiksi omien haaveiden ja itsensä toteuttamiseksi. Työttömyys ja rahanpuute, jokaisen euron laskeminen ja vähällä eläminen on henkisesti äärimmäisen raskasta – erityisesti, jos elää yksin tai myös kumppani on työtön, ja varsinkin, jos se jatkuu vuodesta toiseen. On kuitenkin täysin mahdollista, että joku pitää kotiseutua, perhettä, ystäviä ja perheen tukiverkostoa suuremmassa arvossa kuin työtä, jos työn vastaanottaminen tarkoittaa muuttoa ja verkostosta luopumista. On mahdollista, että puolisolla on hyvä työ, eikä ole kohtuullista vaatia häntä luopumaan työstään muuton takia. On mahdollista, että lapsille halutaan tarjota turvallinen ja hyvä arki, jossa molemmat vanhemmat ovat läsnä päivittäin. On mahdollista, että lähellä asuville ja ikääntyville isovanhemmille halutaan tarjota apua. Ja lapsille mahdollisimman paljon yhteisiä hetkiä ja muistoja heidän kanssaan.

Yleensä ajatellaan, että työn sisällöllinen haastavuus ja mielekkyys tarjoaa parhaan mahdollisen pohjan sitoutua työhön ja tarvittaessa muuttaa sen perässä. On kuitenkin mahdollista, että mielekkäinkään työ ei ohita elämän tärkeimpiä asioita ja elämänlaatua.

Pahinta on se, että päättäjien suunnalta raha+työ ja ihmissuhdearvot laitetaan vastakkain. Ikään kuin ihmisellä ei olisi oikeutta itse päättää, mikä hänelle on elämässä tärkeää. Tai viestitään, että hänen (pehmeät) arvonsa ovat itsekkäitä tai vääriä. Aika moni on jo oivaltanut, että työttömyys ehkä tekee onnettomaksi, mutta työ sinänsä ei vielä tee ketään onnelliseksi.

Voisiko syy muuttohaluttomuuteen löytyä tästä? Lähde: Kansan arvot -raportti 2014.
Voisiko syy muuttohaluttomuuteen löytyä tästä listasta? Lähde: Kansan arvot -raportti 2014.

Korneinta on puolestaan se, että virkamiehet päivittelevät, miksi työvoima ei liiku maakunnista pk-seudulle, mutta auta armias, jos työvoiman pitäisikin liikkua pk-seudulta maakuntiin. Silloin kyllä ymmärrystä ja myötötuntoa riittää.

Totta kai arvovalinnoistaan pitää kantaa myös vastuu. Jos on kouluttautunut raksamieheksi Suomen kuolevimpaan kulmaan, ei halua muuttaa, eikä työllistyminen näytä realistiselta tulevaisuudessakaan, vastuun kantamista on kouluttautua ja työllistyä jollekin toiselle alalle, jolla töitä on. Ammatilliset kompromissit ovat maakunta-asumisen hinta. Sen ovat varmasti huomanneet myös monet paluumuutosta haaveilevat.

Työelämä ja ihmisten arvomaailma muuttuvat, mutta päättäjät toistavat omaa munkkilatinaansa työvoiman liikkuvuudesta ja muuttoa edistävistä kannustimista. Suomessa ajatellaan edelleen, että työntekijän pitää mennä työnantajan luo valvovan silmän alle, eikä muita vaihtoehtoja ole.

Raksamiehet ovat tietysti asia erikseen, mutta me tietotyötä tekevät pystymme kyllä pääsääntöisesti hoitamaan työmme vähän kauempaakin pääkonttorista tai asiakkaista, jos vaan työpaikan kulttuuri sen sallii ja ihmisiin luotetaan. Yleisesti ottaen tarvitsemme kuitenkin nykyistä suurempaa avarakatseisuutta joustavaan työn tekemiseen. On vanhanaikaista pakottaa ihmiset muuttamaan työn perässä,  kun meillä on kaikki maailman viestintäteknologia käytössämme. Tässäkin tosin nähdään, että teknologiasta ei ole apua, jos asenteet eivät muutu.

Terveisiä pomolle

Tiedäthän sen tyypin, joka hyväksyy lomasuunnitelmasi, kuittaa matkalaskusi, määrittelee kanssasi ensi vuoden tavoitteesi, pilaa tai pelastaa päiväsi ja viime kädessä päättää, mihin energiasi kuuluu töissä suunnata.

Esimies-alaissuhteet ovat kiehtovia ja haastavia. Erityisesti siksi, että huono johtaminen on yksi yleisimpiä syitä vaihtaa työpaikkaa.

Johtamisen suuri mysteeri on, että siitä puhutaan koko ajan – konsultit kouluttavat, bloggaavat ja tehtailevat oppaita, pyörää keksitään yhä uudelleen – ja silti huono johtaminen velloo vahvasti suomalaisissa organisaatioissa. Laajat ja systemaattisetkaan satsaukset esimiehiin eivät välttämättä näy arjessa mitenkään. Ehkä on vain hyväksyttävä, että hyvät johtajat kehittävät itseään joka tapauksessa, ja ne, joiden nimenomaan toivoisi kyseenalaistavan omaa johtamistaan ja parantavan, eivät todellakaan sitä tee.

978-952-14-2547-9_Terveisia-pomolle_3d.jpg_5Onneksi näyttää, että johtamiskirjallisuuden puolella ei täysin pyöritä samaa kehää. Kuten keväällä julkaistu Uusi ajattelu – uusi johtaminen, myös Laura Rötkinin Terveisiä pomolle (Talentum 2015) edustaa mielenkiintoista genreä: johtamiskirjaa, jonka on kirjoittanut asiansa osaava alainen. Uusi ajattelu käsittelee ihmisten johtamista liiketoiminnan näkökulmasta yhdistäen vahvasti teoriaa, näkemystä ja kokemusta. Terveisiä pomolle on puolestaan supliikki ja subjektiivinen, mutta enemmän lähiesimies-alaissuhteeseen ja arjen tilanteisiin keskittyvä klassinen ”pohdintakirja”.  Ja sen huomaa, että asioita todella on pohdittu. Kirja sisältää paljon hyviä ajatuksia, joita olisi syytä pysähtyä sulattelemaan, niin esimiehen kuin alaisenkin. Yhdestä, kompetenssiin ja substanssiosaamisen liittyvästä teemasta kirjoitinkin jo.

Tässä muutama poiminto ja oma kommentti aiheeseen.

”Tärkein työelämätaito on itsetuntemus.”
Olen tähän asti ajatellut, että tärkeintä on kyky itsensä johtamiseen  ja aidosti monipuoliset viestintätaidot. Itsensä johtamisen edellytys on kuitenkin hyvä itsetuntemus.

”Palautetta annetaan yleensä lopputuloksesta. Merkityksellisempää olisi antaa palautetta prosessista, jolla lopputulokseen päästiin.”
Totta. Samaan (hyvään) tulokseen voi päästä sekä kivuttomasti että hallitun katastrofin kautta.

”Parasta mitä esimiesalaiselle voi toivoa, on hyvä esimies.”
Niinpä.

”Kun ei jaksa ponnistella itsensä kanssa selvittääkseen mitä työelämältä oikeasti haluaa, on helpompi heittäytyä toisen ohjailtavaksi.”
Syy omaan työpahoinvointiin löytyy lähes aina muualta paitsi omasta navasta. Peiliin katsomisesta ei olisi haittaa alaisellekaan. Tähän auttaa myös edellä mainittu itsetuntemus.

”Esimies on parhaimmillaan se tyyppi, joka osallistuu alaisensa uraohjuksen laukaisualustan rakennustalkoisiin antamalle tälle rakennusvinkkejä ja auttamalla kantamaan rakennuspaikalle puuttuvia materiaaleja.”
Kaikki eivät edes tähtää avaruuteen asti. Moni alainen arvostaa laadullisesti hyvää ja mielekästä taivalta maan kamaralla. Esimieheltä saatu tuki on kuitenkin asia, joka muistetaan vielä vuosikymmentenkin päästä.

Kirjan ilmeisiä vahvuuksia ovat rohkea ote asioihin ja virkeä kielenkäyttö. Laura Rötkin nostaa vaikeatkin asiat pöydälle ja päräyttää suoraan sen, mitä muut ajattelevat, mutta eivät tohdi sanoa.

Kirjan alku sisältää jonkin verran turhaa esimiesroolin määrittelyä, mutta sen jälkeen kerronta jouhevoituu. Keskittyminen lähiesimiessuhteeseen tekee teemoista helposti samaistuttavia. Siksi Terveisiä pomolle sopii kaikille esimiehille, jotka ovat valmiita kohtaamaan roolinsa pahimmat kipupisteet. Lupaan, ettei se satu yhtään sen enempää kuin kylmävahaliuskatkaan.

Suomalaista esimiehistöä suurempi kohderyhmä löytyy kuitenkin täältä pöydän toiselta puolelta. Kirja tarjoaa nimittäin osuvaa ja terapeuttista vertaistukea myös kaikille ammattialaisille.

Työpaikan uudet älyköt eli IoT 2.0

Parin viime vuoden ajan on pöhisty IoT:sta eli esineiden internetistä. Onneksi IoT on kohta niin arkista, että voidaan siirtyä keskustelussa seuraavalle tasolle. Työpaikoilla on nimittäin kasvava määrä tehtäviä, joihin ihmisen omat kyvyt eivät riitä, ja joiden suorittamiseen tarvitaan jo seuraavan sukupolven älykoneita. Nämä koneet eivät tyydy ainoastaan viestimään keskenään, vaan ne todella tarttuvat toimeen. Nyt esittelyssä työpaikan uudet älyköt.

Kahvinkeitin ”The Coffeecat”
Asiantuntijat ovat yleensä liian kiireisiä, tärkeitä tai yksinkertaisesti kykenemättömiä keittämään omaa kahviaan. Ei hätää! Työpaikan uusi ja älykäs kahvinkeitin ennakoi tilanteen ja pistää sumpit pihisemään aamutuimaan ihan itse. Asiantuntijoiden aika säästyy johonkin tärkeämpään.

Palaverimukit ”Los Mugis”
Jos asiantuntija on onnistunutkin järkkäämään itselleen ja vieraalleen kahvit palaveriin, neukkarin siivoamiseen ei todellakaan jää aikaa, kun pitää jo kiirehtiä lounaalle tai seuraavaan palaveriin. Ei hätää! Työpaikan älykkäät kahvimukit eivät jää pöydälle kahvirenkuloitaan kuivattelemaan, vaan reippailevat ryhdikkäässä jonossa suoraan lavuaaripikasuihkuun ja hyppäävät tiskikoneeseen.

Tiskikone ”The Swoosh”
Tarina kertoo, että osa työntekijöistä osaa laittaa ihan itse astiansa tiskikoneeseen sisälle. Merkittävä joukko kuitenkin luottaa taivaalliseen ihmeeseen, joka siivittää heidän likaiset lautasensa tiskipöydältä tai -altaasta koneeseen. Ei hätää! Ateistin luottopelaaja on neuvokas tiskikone, joka hoitaa hommat loppuun, pyöräyttää ohjelman käyntiin ja pyyhkäisee vielä tiskipöydänkin puhtaaksi.

Jääkaappi ”The Iceman”
Toimiston viileimmän kaverin tehtävänä on pitää ruoka syötävänä. Kuten me kaikki, myös nämä jääkaapin hellimät annokset saavuttavat jonain päivänä parasta ennen -hetkensä. Ne suorastaan vaativat päästä omin jaloin ulos. Ei hätää! Työpaikan uusi älykäs jääkaappi tietää milloin on aika luopua rakkaista – raottaa niille ovea ja päästää ne vapauteen.

Työpöytä ”The Surf-Ice”
Me ihmiset olemme erilaisia. Onneksi suurin osa työpöydistä on melko samanlaisia: ne tykkäävät esitellä paljasta pintaansa. Aika usein työntekijät levittelevät tavaroitaan todella avokätisesti ottamatta huomioon työpöydän tunteita. Ei hätää! Fiksu työpöytä ei ”hukkaa” papereita, vaan sietää tilanteen tyynesti. Illan tullen se ottaa homman haltuun, pistää paperit nippuun ja antaa katuvalon heijastua kiiltävästä pinnastaan.

Näitä odotellessa.

Kärsitkö sinäkin valintaväsymyksestä?

Keittolounas vai kebabrulla? Ruisleipä, kauraleipä vai sämpylä? Jälkiruoalla vai ilman? Ihminen tekee valintoja ja päätöksiä kymmenittäin yhden päivän aikana. Suurin osa niistä on varsin arkisia, mutta ruokavalintojen lisäksi teemme yleensä työhön liittyviä päätöksiä ja valintoja vajavaisen tiedon, kokemuksen ja intuition perusteella. Töiden jälkeen ruokakaupan ovella iskee ahdistus: työpäivän päälle pitäisi vielä päättää mitä syödään tai mitä ostetaan. Ei pysty! Eikä oikeastaan mikään ihme.

Luen parhaillaan Frank Martelan kirjoittamaa Tahdonvoiman käyttöohjetta. Arvio kirjasta on tulossa myöhemmin, mutta kansien väliin mahtuu niin paljon mielenkiintoista tavaraa, etten voi olla nostamatta jotain esille jo ennakkoon.

Löysin kirjasta itselleni uuden ja hauskan käsitteen, valintaväsymyksen (decision fatigue). Valintaväsymys selittää sen, miksi esimerkiksi töissä haluamme siirtää isojen päätösten tekemisen työkaverille. Valintaväsymys selittänee, miksi korkean tason johtotehtävissä kannattaa delegoida kaikki mahdolliset pienemmät päätökset alaisille.  Valintaväsymystä voi ennakoida vaikkapa Obaman tapaan pukeutumalla aina samanvärisiin pukuihin, jotka rimmaavat keskenään paitojen ja krakojen kanssa. Ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa päätöksentekoon siitä, mitä tänään laittaisi ylle.

Martelan mukaan ihmisen tahdonvoima on luonnonvara, joka kuluu kaikissa päätöksissä. Mitä enemmän käytämme sitä arkisiin asioihin, sitä vähemmän sitä riittää vasta myöhemmin tehtäviin, kaikkein tärkeimpiin päätöksiin.

Ennen pitkää ”akku” tietysti latautuu uudelleen.

Ei varmaan haittaisi, jos aidosti pystyisi keskittymään olennaiseen, niin työssä kuin kotona. Mutta kun jonkun pitää päättää ne pienetkin asiat: kumpparit vai talvikengät? Kurahousut, ohut haalari vai paksu haalari? viiliä vai jogurttia, tummaa vai vaaleaa pyykkiä, autolla vai rattailla, tänään vai huomenna. Kenelle arjen voisi ulkoistaa? ”Manage your energy, not your time.” So true.