Näin ryhdyt työpaikan ammattikadehtijaksi

Oletko niitä ihmisiä, jotka haluaisivat olla työpaikan suosittuja jees-tyyppejä? Ei kannata. Jatkuva miellyttäminen on hirvittävän raskasta. Työkavereitten kadehtiminen on sekin kuluttavaa, mutta toisin kuin miellyttämisen, kateuden synnyttämiä tunnekuohuja voi ohjata myös itsensä kehittämiseen.

Jos mielit ammattikadehtijaksi – etkä sitä jo luontaisesti ole – tässä muutama tuore Taloussanomista poimittu vinkki.

Helpointa on aloittaa kadehtimalla työkaverin lahjakkuutta, menestystä ja miksei koulutustakin. Kyse ei tietenkään ole kollegan aidosta lahjakkuudesta, vaan hyvästä onnesta ja olosuhteista – tämä on hyvä pitää mielessä.

Menestyksen lisäksi klassisia kateuden kohteita ovat työkaverin nauttimat työsuhde-edut. Olkoonkin, että hän tarvitsee työssään autoa, mutta mitä merkitystä sillä on asiakkaalle, ajaako pihaan Toyotalla vai Audilla? Verotettavan ansiotulon tarkistaminen antaa vertailupohjaa siihen, onko kaveri ylipäätään rahansa arvoinen osaaja. Helppoa on myös kadehtia työkaverin bisneslounaita hienoissa ravintoloissa – firman piikkiin. Ulkomaisten asiakkaiden tapaaminen on yleensä sekin vain tekosyy nauttia drinksuja lentokoneen ykkösluokassa ja viettää pari päivää rantalomalla lentokenttähotellissa.

Kun nämä perusjutut on hallussa, voit sujuvasti siirtyä hieman vaativampiin kadehtimisen kohteisiin. Työkaverin sosiaalisten taitojen vähättely vaatii jo hienovaraisempia keinoja. Ammattikadehtijat suosivat esimerkiksi tiedon pimittämistä ja systemaattista kaveriporukan ulkopuolelle jättämistä.

Ammattikadehtijan ammattitaitoon kuuluu ennen kaikkea uskottava toiminnan perustelu. Jonkun on tunnistettava organisaation virherekrytoinnit ja epämotivoituneet siipeilijät. Sitä paitsi ammattikadehtijan rooli ei todellakaan ole kadehtimisen arvoinen: on hirveän raskasta olla yksin todistamassa väärien ihmisten palkitsemista ja ansiotonta menestystä.

Jos tosissaan asiaa mietitään, niin ihan varmasti jokaisella on työelämässä vaiheita, jolloin tyytymättömyys oman työhön ja asemaan heijastuu kateutena muiden menestykseen. Kateus on ikävää, mutta myös inhimillistä. Esimiesten pitäisi muistaa, että kateutta ei voi poistaa organisaatiosta täydellisellä tasapuolisuudella (ja -päistämisellä), vaan tunnistamalla kateutta aiheuttavan pahan olon syy ja tekemällä aktiivisesti asialle jotain.

Ergonomiaa aivoille

Ylikuormitusta? Kuva: Tricia Wang/Flickr

Vihdoinkin löysin työtehokkuuteen, keskeytyksiin, hälyyn sun muuhun liittyvälle säläkirjoittelulleni aidon ja oikean käsitteen: kognitiivinen ergonomia.

Termi ei ole mitenkään uusi. Onkin kovin ihmeellistä, etten ole aikaisemmin törmännyt siihen tai kuullut kenenkään puhuvan siitä. Google antaa vaivaiset 1060 osumaa. Kognitiivinen ergonomia on kuitenkin juuri se, mistä meidän pitäisi työpaikoilla puhua. Perinteiset ergonomiakysymykset ovat tärkeitä totta kai, mutta niillä ratkaistaan vain pieni osa  tietotyöläisen työkuormituksen ongelmista. On päiviä (viikkoja…) jolloin tuntuu, ettei mikään asia pysy mielessä ja asiat vain unohtuvat jo ennen kuin ne ehtii kirjoittaa muistiin. Keskittyminen on lähes mahdotonta. Päivä huipentuu ”en ole saanut mitään aikaiseksi”-paniikin aiheuttamaan edestakaiseen säntäilyyn. Kas, vika ei olekaan pelkästään minussa. Kyse on myös kognitiiviseen ergonomiaan liittyvistä ongelmista. Tuli heti rauhallisempi olo.

Kognitiivisen ergonomian synonyymiksi on tarjottu työtiedettä. Omaan korvaan nämä termit kuulostavat eri asioilta, sillä ergonomiaan liittyy vahva mielikuva erityisesti yksittäisen työntekijän vaivoista ja ongelmista. Työtiede on neutraalimpi ja kattavampi, koska työhön liittyviä asioita, ongelmia ja ilmiöitä tutkitaan laajasti eri tieteenaloilla. Työtiede yhdistää luontevasti näiden tieteenalojen tutkimuksen.

Suomessa työtiedettä tutkitaan ja opiskellaan Oulun yliopistossa teknillisessä tiedekunnassa ja Turun yliopistossa Turun työtieteiden keskuksessa. Uutta tietoa minulle tämäkin. Tuotantotalous ei toki ole muutenkaan ydinosaamistani saati lähellä sydäntäni (sori kaikki dippainssit), ja Turussa en ole käynyt sitten vuoden 1994, mutta onkohan kysymys myös siitä, että työtiedettä ei ole osattu tuoda selkeämmin osaksi arkipäivän tematiikkaa (suom. kahvitaukojargonia)? Kirjoittaako Talouselämä työtieteestä? Kauppalehti? Edes Tiede-lehti? Missä on aihetta käsittelevät blogit ja sosiaalisen median ryhmät?

Valitettavasti taitaa olla edelleen niin, että ergonomia tarkoittaa meille työtuolin käsinojan oikeaa korkeutta. Ja työtiede ei sano useimmille yhtään mitään.

Työhuoneeni kolme tärkeintä

Hesarissa julkaistaan Työhuoneeni kolme tärkeintä -juttusarjaa. Sinänsä hauska idea kaipaisi pientä kevennystä toteutukseen. Normisuorittaja lähtee rohkeasti uudistamaan konseptia omalla ehdotuksellaan.

1. Kiffe – työnohjaaja

kiffe

Nykyorganisaatioiden ongelma on usein toistuvat organisaatiomuutokset. Kiffe on mentor ja lähiesimies, joka pysyy. Hän istuu monitorin päällä ja harjoittaa esimiehen direktio-oikeutta tarkkailemalla päivittäin, että teen töitä enkä kirjoittele höpöviestejä kavereille.

2. Kaksi ruusua

kaksi_ruusua

Naapurihuoneen Jari lahjoitti naistenpäivänä kaikille firman naisille ruusut. Siitä lähtien työhuoneemme on tunnettu ”Kahden ruusun palatsina”. Onko osuvampaa symbolia?

3. Kosmopoliitti-Daisy

daisy

Daisy Luvin tuo työhuoneeseemme tuulahduksen kansainvälistä tunnelmaa. Toimistolla ollessaan hän seuraa pöydältä käsin, mitä käytävällä tapahtuu ja ottaa vieraat vastaan. Daisy on nopea verkostoituja, joka räpylöi ahkerasti maailmalla.

Kolmannesta sijasta kilpaili ansiokkaasti myös työhuoneemme muhkea nahkasohva. Jos sohvan vakioasiakkailta kysyttäisiin, se olisi taatusti vienyt tittelin itselleen :)

Mitkä ovat sinun työhuoneesi kolme tärkeintä?

Mitä olinkaan tekemässä?

Ammattiliitto Pro raportoi viime viikolla Keskeytykset ja häiriöt toimihenkilötyössä -tutkimuksen tuloksista. Tutkimuksen mukaan enemmän kuin työpäivä viikossa kuluu erilaisiin keskeytyksiin. Työkavereitten keskeyttämisten osuus oli yli viisi tuntia viikossa ja tiedon tai päätöksen puuttumisen takia työ keskeytyi yli kaksi ja puoli tuntia viikon aikana. Hermoja raastavien tietokone- ja kopiokoneongelmien osuus oli lopulta vain vähän alle puolitoista tuntia viikossa. Yllättäen uutisessa ei mainittu lainkaan esimerkiksi jatkuvien sähköposti-ilmoitusten aiheuttamia keskeytyksiä. Ilmeisesti niitä ei pidetä kovin häiritsevinä.

Tutkimustuloksissa täytyy silti olla perää. En voi olla ainoa, joka aika usein työpäivän jälkeen ihmettelee, miten tämä päivä taas meni enkä saanut aikaiseksi kuin puolet siitä mitä suunnittelin. Työnohjaukseen tällainen uusi kategoria ”keskeytys” olisi aivan loistava – sekkari vaan päälle, kun joku ilmestyy ovensuuhun ja voin hyvillä mielin raportoida tuntikirjanpitoon, että työkaverit kävivät juttelemassa mukavia yhteensä 17 minuutin ajan. Kyseisen tutkimuksen mukaan kuitenkin vain kolmannes työkavereitten keskeytyksistä koettiin häiritseviksi. Usein keskeytyksistä oli hyötyä ja iloa oman työn tekemiseen.

Kaikista keskeytyksistä ei voi syyttää muita. On ihan oma vikani, jos en pysty olemaan seuraamatta, mitä huoneen ulkopuolella tapahtuu vain siksi, että pystyn seuraamaan mitä siellä tapahtuu. On oma vikani, jos en kehtaa sulkea ovea, vaikka haluaisin keskittyä töihini. Yhtä lailla voin syyttää vain itseäni, jos haluan pitää Outlookin viesti-ilmoituksen aktiivisena saadakseni välittömästi tiedon, kun postilaatikkooni tulee uusi viesti.

Ongelma ei ole siinä, että syystä tai toisesta työ keskeytyy, vaan siinä, että keskeytyksen jälkeen on vaikea päästä nopeasti takaisin siihen juttuun, mitä oli tekemässä. Onneksi työkaverini on jo tottunut siihen, että hänen vieressään istuu hullu, joka ihmettelee jatkuvasti ääneen, mitä olikaan tekemässä.

Työpaikan unohdettu ammattiryhmä: mielensäpahoittajat

Heitä löytyy jokaiselta työpaikalta. He tekevät pyyteetöntä työtä saamatta siitä koskaan kiitosta. Mikään tilanne ei ole niin vähäinen, etteivätkö he tunnistaisi  syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta. Annatko sinä arvoa työpaikkasi mielensäpahoittajille?

Työelämän mielensäpahoittajat ovat ryhmä, jolla on erityinen rooli työpaikan ilmapiirin kehittämisessä. He ovat kriittinen, usein naisvaltainen  joukko, joka rohkeasti kyseenalaistaa takanapäin työpaikan uudistukset ja tiimin yhteiset valinnat.

Ammattitaitoinen mielensäpahoittaja tunnistaa vääryydet mistä tahansa työpaikalla näkemästään tai kuulemastaan asiasta riippumatta siitä, koskeeko tapahtuma häntä henkilökohtaisesti. Mielensäpahoittajilla on ainutlaatuinen kyky nähdä epäoikeudenmukaisuus sielläkin, missä muut eivät sitä näe. Heidän viestinsä on lohdullinen: ei asioihin tai työkavereihin tarvitse suhtautua huumorilla tai väkinäisellä positiivisuudella – mielensä pahoittaminen on kaikkien oikeus. Mielensäpahoittajat tekevät uranuurtavaa työtä osoittamalla, että pitkäjänteinen työ kannattaa; aktiivinen epäoikeudenmukaisuuksien tunnistaminen ja niiden esille tuominen johtaa lopulta keinotekoisen hyväntuulisuuden katoamiseen.

On aika nostaa tämä unohdettu ammattiryhmä arvoonsa. Kun seuraavan kerran tunnistat työpaikaltasi mielensäpahoittajan, muista kiittää häntä tärkeästä työstä. Ilman häntä työpaikallanne vallitsisi teennäisen hyvä meininki. Älä huoli, jos henkilö loukkaantuu – muuten hän ei olisikaan aito mielensäpahoittaja.