Aihearkisto: Yleinen

Kourallinen porkkanaa

Naistenlehtien keskikastiin kuuluva Olivia-lehti esittelee (2/2013) monisivuisesti Futuricea, joka valittiin Euroopan parhaaksi työpaikaksi 2012 keskisuurten yritysten sarjassa. Vaikka jutusta huokuu toimittajan imelä ihastus naisten saunavuoroon ja metsäksi naamioituun työtilaan, on Futuricen toimintatavoissa jotain aidosti rohkeaa.

Futuricessa luotetaan työntekijöihin. Jokaisella on käytössään firman luottokortti (5000 euron luottorajalla). Työntekijät päättävät itse mihin koulutukseen osallistuvat, milloin lomailevat, miten ja missä työnsä tekevät. Luottamus ei ole itsestäänselvyys, vaan yrityksen historiassa oli vaihe, jolloin kasvavaa yhteisöä ryhdyttiin kaitsemaan ja kontrolloimaan. Yrityksen johto alkoi pohtia, miksi firman kasvaessa tarvitaan kontrollia, kun sitä ei tarvittu silloinkaan, kun Futurice oli pieni.

No minäpä tiedän mistä se johtuu.

Viiden hengen firmassa toiminta on läpinäkyvää. Jokainen tietää roolinsa ja tehtävänsä. Tietointensiivisissä yrityksissä, kuten pienissä it-firmoissa, ihmiset motivoituvat luonnostaan antamaan parhaansa. Työntekijät tuntevat toisensa ja toimintatapansa hyvin. Keskinäinen luottamus on itsestäänselvyys.

Kun yritys kasvaa, myös tauhkan ja rutiinien määrä kasvaa. Tylsimpiä hommia pallotellaan työkaverilta toiselle. Tieto ei kulje, organisaatiorakenne paisuu ja porrastuu. Jos ei ole selvää kuka vastaa jostain, asiasta ei vastaa kukaan.

Kun täydellinen läpinäkyvyys ei ole enää mahdollista, ydinongelmaksi muodostuu luottamisen vaikeus.

Johdon pitäisi luottaa, että alaiset tekevät oikeita asioita mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Alaisten pitäisi osoittaa olevansa luottamuksen arvoisia ottamalla vastuuta, tarttumalla toimeen ja tekemällä parhaansa. Mutta jos lieka vedetään tiukalle, työntekijät passivoituvat. He alkavat odottaa, että heille kerrotaan mitä pitää tehdä. Joku muu ideoi, suunnittelee ja kantaa vastuun. Vähitellen katoaa kyky ymmärtää oma rooli ja omat vaikutusmahdollisuudet työpaikan toimintatapoihin ja tulokseen.

Useimmat organisaatiot pyrkivät kompromissiin: tarjotaan porkkanaa ja hyppysellinen keppiä. Olen samoilla linjoilla. Aikuisetkin tarvitsevat rakkauden lisäksi rajoja. Jäin myös pohtimaan, mihin jokainen työntekijä tarvitsee firman luottokortin. Ehkä Futuricessa tiedetään.

Olan takaa selän takana

Monella suomalaisella on nyt tavallista raskaampi viikko edessä. Yllätetään yhteiskunta -kampanjan helmikuun teemaviikkona (4.-8.2.) on ”Kehu selän takana”. Työkavereista on kyllä helppo puhua selän takana, mutta että pelkkää hyvää! Aikamoinen haaste.

Ei hätää. Normisuorittajan vinkeillä selviät viikosta puhtain paperein.

1. Tuplaa kahviannoksesi.  Positiivinen ajattelu ja toisten ihmisten kehuminen – edessä tai takana – ei onnistu, jos kynsi on katkennut, juurikasvu häiritsee, naakkaparvi naureskelee sinulle ja ulkona sataa räntää. Elimistösi on jo sopeutunut tiettyyn määrään kofeiinia päivässä, joten normaali kahvittelu ei todellisuudessa nosta mielialaa.  Kofeiini on huumetta, joten kaksinkertaistamalla annostuksen saatat kokea hetkellisiä elämää suurempia hetkiä, ja työkavereitten kehuminen sujuu itsestään.

2. Liikkuvuus. Jos aiot puhua työkaverista hyvää oikein olan takaa, varmista selän liikkuvuus. Keppijumppa on tähän mainio harjoitus. Nosta keppi hartioiden taakse ja tee vartalon kiertoja vasemmalle ja oikealle. Varmista, että lantio pysyy paikallaan!

3. Psyykkaaminen. Tämä klassinen menetelmä toimii aina. Alitajuntasi ymmärtää myönteisiä ajatuksia. Kehitä siis itsellesi työkavereihin liittyviä voimalauseita. Hoe ”Pera on tosi kiva työkaveri” mielessäsi kymmeniä kertoja. Sitten vain lipsautat ajatuksesi ääneen. Jatka harjoitusta. Eipä aikaakaan, kun ympärilläsi on pelkästään kivoja, auttavaisia ja huumorintajuisia työkavereita. Hassua, ettet ole aikaisemmin huomannut koko asiaa.

4. Palkitseminen. Tee itsellesi nousujohteinen taulukko. Aloita palkitseminen suklaapatukalla. Jos ehdit viikon aikana kehua jokaista työkaveriasi ja vieläpä kahteen kertaan, olet ansainnut taulukon ylimmälle tasolle sijoittamasi palkinnon, esimerkiksi kylpyläloman Tallinnassa.

5. Strateginen ajattelu. Teemaviikon piiloagenda on tietysti se, että työkavereittesi ylenpalttinen kehuminen kantautuu jossain vaiheessa heidän korviinsa. Ihminen on luonnostaan turhamainen, joten kehumalla muita petaat itsellesi myötämielisyyttä vastapalvelukseen tai liittoutumiseen tilanteen niin vaatiessa.

6. Selektiivinen mutismi. Jos kehuminen tuntuu kaikesta yrityksestä huolimatta ylivoimaiselta, takerru viimeiseen vaihtoehtoon ja ryhdy mykäksi.

Luettelopallojen paluu

Esiintymiskouluttajat kautta maailman hihkuvat kilvan, kuinka esitysgrafiikassa pitäisi suosia enemmän kuvia ja vähemmän tekstiä. Suurin synti on täyttää slaidi luettelopalloilla eli bullet-listalla ja lukea samat setit hetken päästä ääneen. Asiantuntijoiden mukaan tämä johtaa väistämättä PowerPoint-halvaukseen (death by PowerPoint).

Minun mielestäni bullet-listat ovat tärkeintä, mitä keskivertopuhuja voi yleisölleen tarjota. Tällainen räikeä yleistys ja röyhkeä auktoriteettien kyseenalaistaminen vaatii luonnollisesti edes keskinkertaiset perustelut.

Fakta on se, että suurin osa esitysten pitäjistä ei ole esiintymisen tai puhumisen ammattilaisia. Useimmiten heillä on kuitenkin ansiolistallaan kokemusta ja hyviä ideoita. Haluan siis ehdottomasti muistaa myös seuraavana päivänä tällaisen puhujan ansiokkaat ajatukset. Voin yrittää kynä sauhuten (tai näppistä nakuttaen) taltioida asiat muistiin, mutta silloin puolet esityksestä jää helposti huomiotta. Jos taas puhuja paljastuu asiantuntijaksi, mutta tyyliltään poukkoilevaksi höpöttelijäksi, ilman bulletteja esityksen punainen lanka katoaa tyystin. Kun pääideat on listattu slaidille tekstimuotoon ja luvattu jakoon jälkeenpäin, voin keskittyä esiintyjään, tehdä muitakin huomioita – jopa uppoutua hetkeksi reflektoimaan kuulemaani omiin kokemuksiini. Bullet-listat eivät edusta minulle suurta syntiä vaan yksinkertaista takuuta puhujan substanssiosaamisesta. Näyttävällä presiksellä saa varmasti yleisön pysymään hereillä, mutta sillä on myös helppo peitellä sisällöltään huonosti valmisteltua esitystä.

Ilman muuta visuaalisuus on tärkeää. Satunnaiset kuvituskuvat ovat jopa suositeltavia. Esitysgrafiikalla pitää kuitenkin olla enemmän lisäarvoa kuin lomakohteiden esittely yksittäisten sanojen tai virkkeiden kera. Ainakin joka toisessa kalvossa pitäisi olla asiaa, ja mielellään bullettien kera!

Kalkkisasenteestani huolimatta suosittelen Outi Lammin näkemyksiä hyvästä esityksestä ja esitysgrafiikasta. Outi on kuitenkin asiantuntija, minä en.

P.S. Entä mikä kohde onkaan kyseessä?

 

Aina väärässä iässä

Lapsena elämä oli ristiriitaista: aina liian vanha johonkin kivaan, mutta vielä useammin liian nuori mihin tahansa kiinnostavaan ja kivaan.

Sama meininki jatkuu aikuisena. Kuten Talsan tämänviikkoisessa jutussa kirjoitetaan, alle kolmikymppisiä pidetään liian vihreinä ja viisikymppiset (ja sitä vanhemmat) ovat jo toinen jalka haudassa. Kolmi-nelikymppisillä on rasitteenaan perhe ja downsiftaamisen ihanne. Milloin on työikäisen täydellinen ikä?

Ikääntyviin kohdistuva syrjintä ei ole mitenkään uusi ilmiö tai keskustelunaihe. Yllättävän vähän kuitenkin kirjoitetaan valtiovallan ja työelämän täysin ristiriitaisista tavoitteista: eduskunnassa suunnitellaan eläkeiän nostamista, kun samaan aikaan työelämässä ikääntyviä siirretään kortistoon ensimmäisten joukossa. Ministeri Henna Virkkunen on ilmoittanut tekevänsä töitä 70-vuotiaaksi. Kukahan hänelle jää kaveriksi?

Ristiriita on joka tapauksessa ilmeinen. Mitä pidempiä työuria tavoitellaan, sitä enemmän niitä pitäisi myös suunnitella, jos työntekijät halutaan pitää motivoituneina ja työkykyisinä 70-vuotiaaksi asti. Vastuu omasta urasta on toki viime kädessä ihmisillä itsellään, mutta myös työnantajilta edellytetään tahtoa tarkastella työntekijöitään ilman ikänäköä. On vanhanaikaista olettaa, että vanhemmilla työntekijöillä ei olisi motivaatiota oppia ja kehittyä, vaikka heillä onkin jo paljon kokemusta. Ihmisen oppimiskyky ei ole iästä kiinni.

Nuorilla, vastavalmistuneilla työntekijöillä on vahvuutenaan avarakatseinen energisyys ja tahto näyttää taitonsa. Fiksu työnantaja yhdistää tämän energian ja vanhemman ikäluokan kokemuksen tuottavaksi yhtälöksi. Taitava työnantaja osoittaa ennen kaikkea arvostavansa eri-ikäisiä ihmisiä: niin kisällejä kuin mestareitakin.

Tervetuloa Normisuorittajan blogiin!

Tässä blogissa käsittelen työelämään liittyviä kysymyksiä ja ajankohtaisia uutisia, työpöydän molemmin puolin. Aina välillä pyrin myös julkaisemaan arvioita itseäni kiinnostavista yrityskirjoista. Minulle saa ehdottaa hyviä työelämäaiheita sekä tietysti lähettää kukkia ja arvostelukappaleita. Osoitetietoja voi kysellä palautelomakkeen kautta.

Sinä tuttu tai tuntematon: olen kiinnostunut mielipiteestäsi! Älä jää kukkaseksi kävijätilastoihin. Jos vain tohdit, kirjoitathan omalla nimelläsi tai tunnistettavalla nimimerkillä. Anonyymejä täällä netissä riittää muutenkin. Minä puolestani lupaan olla jotain mieltä asioista. (Ei varmaan yllätä.)

Kaikki yritysesimerkit ovat luonnollisesti mielikuvitukseni tuotetta ;-)