Hyvät, pahat ja rumat muovipakkaukset

Millainen on hyvä muovipakkaus kiertotalouden näkökulmasta? Jos kysyt asiantuntijoilta, heiltä saat varmasti säntillisesti sekä elinkaari- että muut laskennalliset näkökulmat huomioivan insinöörivastauksen.

Jos nyt ohitetaan se itsestäänselvyys, että pakkauksen tehtävä on suojata ja pitää elintarvike tuoreena mahdollisimman pitkään, oma ykköskriteerini on selvä: systeemisesti suunniteltu pakkaus. Systeeminen suunnittelu tarkoittaa, että pakkausta ei suunnitella (vain) elintarviketta valmistavaa yritysasiakasta varten, vaan sopimaan osaksi yhteisiä kiertotalouden prosesseja.

Systeemisen suunnittelun perusperiaatteet

Tiivistettynä systeemisen ajattelun perusperiaatteet pakkaussuunnittelussa (Sustainable packagin g -kurssia mukaillen) ovat:

Suunnittele pakkaus samalla kun kehität itse tuotetta (PPC = product-package-combinations).
Ota vastuullisuus- ja kierrätettävyysnäkökulmat huomioon suunnittelussa alusta asti. Suunnittele myös tuotteen ja sen pakkauksen elinkaaren päättyminen.
Tee yhteistyötä kaikkien niiden tahojen (kuten kuluttajien, kierrätysasiantuntijoiden, vähittäiskaupan) kanssa, jotka osallistuvat tuotteen käyttöön tai käsittelyyn jossain sen elinkaaren vaiheissa.

Kiertotalous venyttää tuotteen elinkaarta

Lineaaritaloudessa sekä tuote että pakkaus käytetään kerran, minkä jälkeen molemmista – vähintäänkin pakkauksesta – tulee jätettä. Jos ajatellaan lähes mitä tahansa tavallista, muovista elintarvikepakkausta, sen käyttöikä on pakkauksen kestävyyteen nähden häkellyttävän lyhyt.

Kiertotaloudessa tuotteen kierrätyksen sijaan kaikkein tärkeintä on jatkaa tuotteen käyttöikää mahdollisimman pitkään. Tuotetta hoidetaan, huolletaan, korjataan ja vasta viimeisenä vaihtoehtona se kierrätetään uudeksi materiaaliksi.

Elintarvikkeiden ja niiden pakkausten osalta asetelma ei ole näin yksinkertainen. Kun elintarvike on kulutettu, pakkauksesta tulee jätettä – paitsi, jos se on uudelleenkäytettävä. Jos tämä ei ole mahdollista, vähintäänkin pakkauksen (pakkausmateriaalin) tulisi olla helposti uudelleenkierrätettävä. Helposti kierrätettävässä pakkauksessa ei ole turhaa kikkailua. Se on mieluiten monomateriaalia, eli tehty esimerkiksi yhdestä muovilajista, jolloin se on helppo kierrättää uudeksi raaka-aineeksi. Jos pakkaukseen on pakko sisällyttää montaa eri materiaalia (tai muovilajia) ne pitäisi pystyä erottelemaan toisistaan helposti, jotta käyttäjä pystyy lajittelemaan materiaalit oikein.

Kierrätysmateriaalien yleistymistä hidastaa pakkausten heikko kierrätettävyys – viime kädessä siis huono pakkaussuunnittelu

EEA:n tuoreen selvityksen mukaan kierrätysmateriaalien käytön suurin este on neitseellisen raaka-aineen halpa hinta. Toiseksi suurin este on tiettyjen pakkausten hankala kierrätettävyys. Hankalasti kierrätettäviin pakkauksiin törmääkin käytännössä joka päivä.

Tähän postaukseen olen koonnut esimerkkejä mielestäni hyvistä ja huonoista muovipakkauksista. Nämä arviot ovat täysin subjektiivisia ja omaan arvomaailmaani sovitettuja. Kuten mainittua, insinööreillä on tähän aiheeseen vähän eri näkökulma.

Toivottavasti tämä postaus inspiroi myös sinua tutkailemaan seuraavan kauppareissun yhteydessä tekemiäsi valintoja juuri pakkausten kierrätettävyyden näkökulmasta. Jos koodi 07 toistuu erityisen usein, kannat kotiisi huonosti kierrättyviä muovipakkauksia.

Muovipakkausten kierrätys perustuu siihen, että se tehdään meille helpoksi ja mielekkääksi. Mielekkyyttä lisää, jos voin uskoa että ”vaivannäön” seurauksena pakkaus oikeasti palaa kiertoon uutena materiaalina eikä päädy energiajätteeksi eli poltettavaksi. Jostain syystä Suomessa tästä asiasta ei haluta kauheasti puhua. Ihmisten halutaan lajittelevan kaikki muovipakkaukset, mutta ihan yhtä tärkeää olisi puhua pakkausten kierrätettävyydestä ja sen parantamisesta.

Kuluttajina voimme vaatia yrityksiltä paremmin kierrätettäviä pakkauksia. Meidän pitäisi tehdä niin.

Hyvät muovipakkaukset

Minulle hyvä muovipakkaus on sellainen, joka on helposti kierrettävää monomateriaalia tai se on jo valmiiksi kierrätettyä muovia. Ensimmäisen kriteerin täyttää yleensä helposti 05-merkinnällä varustetut eli polypropeenipakkaukset. Ne ovat tyypillisesti kestäviä ja kotikäytössä jopa uudelleenkäytettäviä. Polypropeenin kierrättämisessä on ollut maailmalla haasteita, sen kierrätysaste on ainakin ollut alle 1 %:n (USA:ssa). Tilanteen parantamiseksi tehdään onneksi myös työtä. Suomessa polypropeenia kierrätetään kuulemma hyvin, mutta toistaiseksi kierrätyspakkauksia ei ole tullut vastaan. Olisi kiinnostavaa tietää, minne muovinkeräykseen laitettu PP-pakkaus lopulta päätyy.

Käytännössä kaikki ”hyviksi” valitsemani pakkaukset ovat polypropeenia tai PET-muovia. Ihan täydellisiä nekään eivät toki ole.

Lindahls turkkilaisen jogurtin muovipakkaus — Lindahls turkkilaisen jogurtin pakkaus on ollut otsikoissa viime aikoina ihan muista syistä, mutta minulle tämä pakkaus (ihmeellisestä kahvasta huolimatta) edustaa hyvää kierrätettävyyttä: se on monomateriaalia (05 eli polypropeeni) eikä siinä ole (edelleen kahvaa lukuun ottamatta) mitään ylimääräisiä kikkailuja. Pakkaus on hyvin kestävä, joten sen elinkaarta voi helposti pidentää käyttämällä sitä muun ruoan säilytykseen ennen muovinkeräykseen lajittelua.

Onko käytännöllisempää arkirasiaa kuin neliskanttinen ”entinen” karkkirasia? Se on tiivis, kestävä ja sopii elintarvikkeiden säilytykseen. Tämäkin PP-rasia on ollut jo jonkin aikaa ”jatkokäytössä”. Kun se ei enää toimi, se lähtee lajitteluun. Läpinäkyvä (väritön) materiaali tekee siitä myös käytännöllisen raaka-aineen.

Yleensä pussimaisista pakkauksista (kuten karkkipusseista) löytyy koodi 07, eli ne ovat vaikeasti kierrätettäviä monikerrospakkauksia. Onneksi on poikkeuksiakin. Tämä Pirkan siemenpussi on niinikään polypropeenia (05). Selvästi on mahdollista tehdä pussimainen pakkaus vain yhdestä muovilaadusta.

Myös valtaosa patukoista ja kekseistä on yleensä pakattu monikerroskääreisiin, joiden tunnus on 07. Tämä välipalakeksi on pakattu polypropeenimuoviin (PP, 05). Pisteet siitä!

Kierrätysmuoveista omaan silmään on osunut parhaiten PET-muovi eli RPET. Niitä on näkynyt eniten noutoruokapakkauksissa sekä muutamissa elintarvikkeissa.

Koronakevään aikana tuli tilattua jonkin verran ruokaa kotiin. Takeaway-annoksissa oli usein mukana Dunin 100 %:sti kierrätettyjä muoviosia, kuten tämä kansi.

VegMe-pakkaus kierrätysmuovista — VegMe on ilahduttanut positiivisesti paitsi tuotteena, myös pakkauksena: nk. muovitarjotin on vähintään 85 %:sti RPET:iä eli kierrätettyä PET-muovia.

Myös Pirkka-miniluumutomaatit on pakattu 100 %:een RPET-pakkaukseen. Loistava juttu.

Felixin ketsuppipakkaus on minun näkökulmastani hyvä pakkaus: korkki on PP:tä ja se on vaivatta irrotettavissa erilleen, pullo puolestaan PET-muovia. Etiketti irtoaa jämäkkyydestä huolimatta kokonaisena. Helppo kierrättää.

Pahat muovipakkaukset

Pahat muovipakkaukset ovat sellaisia, joiden oikeaoppiminen lajittelu ja kierrättäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Ne ovat yhdistelmämateriaaleja, joiden todennäköisyys päätyä uudelleen raaka-aineeksi on huono. Ne on suunniteltu vain asiakkaan tarpeisiin ja kiertotalousnäkökulma on jätetty huomiotta.

Oman listani ykköspahis on edelleen Atrian vakuumijauhelihapakkaus, joka on täysin kierrätyskelvoton monikerrospakkaus. En ikinä osta ko. tuotetta enkä viitsi laittaa siitä edes kuvaa.

Myös Culinessen pakkaus on yksi kammottavimmista mitä tiedän. Olen ryhtynyt välttelemään näitä tuotteita juuri siitä syystä, että pakkaukset ovat niin hankalia. Valitsen levitteen, joka käy myös paistamiseen.
1. Pakkauksessa ei ole mitään kierrätysmerkintää tai -ohjetta. Oikein kovasti jos syynäilee valon kanssa niin pohjasta voi tunnistaa PET-merkinnän, mutta kuluttajille pullossa ei ole mitään ohjeita.
2. Pakkauksessa on täysin turha ”sukka” eli erillinen muovikerros. Moniko muistaa leikata (niin leikata, koska muuten sitä ei saa irti, toki repimistäkin voi yrittää) tämän irti pullosta? Sukka on irrotettava ennen lajittelua, sillä se on eri muovia kuin itse pullo.
3. Pullon korkki on ilmeisesti myös eri materiaalia kuin pullo, mutta korkkia on ”pultattu” kiinni runkoon ja mahdotonta irrottaa käsivoimin. Olo on hieman hengenvaarallinen, kun yritän saksilla osua oikeaan kohtaan runkoa korkin irti leikkaamiseksi. En usko, että kovin moni on valmis näkemään tämän vaivan. Eikä tätä pulloa saa edes helposti siedettävän puhtaaksi. Argh, mikä pakkaus!

Katsokaa nyt tätä rivistöä. Joku salaliitto on kyseessä, sillä kaikki pakkaukset perustuvat samaan, yhtä huonosti käsiteltävään pakkausformaattiin. Mistä tämä johtuu?

Mielelläni lajittelen tämän Foodinin patukan pakkauksen muovinkeräykseen, mutta mahtaako se päätyä uudelleen raaka-aineeksi? Vahvasti epäilen. Jo merkintä 07 kertoo ettei ole helppo homma, lisäksi tässä on jotain foliontyyppistä sisällä. Kuten Elovena-pakkauksen kohdalla on nähtävissä, myös patukoita pystyisi pakkaamaan monomateriaalipakkauksiin. Miksi näin ei tehdä?

Kaikenlaiset vakuumipakkaukset, kuten nakki-, jauheliha-, pekoni-, juusto- ja vastaavat pakkaukset, aiheuttavat minussa suurta ärtymystä. Ne ovat poikkeuksetta monikerrospakkauksia, jotka päätyvät suurella todennäköisyydellä poltettavaksi. Onko tosiaan niin, etteivät nakit selviä ehjinä, jos ne pakataan kierrätettävämpään pakkaukseen? Pakkaussuunnittelun yksi strategia on ”rethink”. Entä jos näiden vakuumien tilalle mietittäisiin uusi ratkaisu ihan puhtaalta pöydältä, ilman lineaaritalouden painolastia? Mitä syntyisi?

Rumat muovipakkaukset

On varmasti olemassa ihan visuaalisestikin rumia pakkauksia, mutta tässä kohtaa rumuus on, jos ei vahingollista, enemmän henkistä, ärsyttävää ja epätaloudellista. Suurta ärsytystä aiheuttavat usein etiketit, joita ei saa helposti irti. Ne on joko niin tiukasti kiinni ettei niitä saa kunnolla irti tai ne yksinkertaisesti silppuuntuvat irti vain pieninä hiutaleina.

Alpro Soyan pakkauksessa on neljää eri pakkausmateriaalia: kahta eri muovia (kansi ja purkki), folio-välikansi ja kartonkikuori. Pakkauksessa hehkutellaan kyllä vegaanista ja ympäristöystävällisesti tuotettua sisältöä, mutta mitään ohjetta pakkauksen kierrättämiseksi ei anneta. Osat on onneksi helposti irrotettavissa toisistaan, mutta palapeliltä tämä enemmän vaikuttaa kuin vastuulliselta pakkaukselta.

Kuinka moni teistä on joskus tuskastuneena yrittänyt irrottaa muovipakkauksen etikettiä? Etikettihän pitäisi irrottaa pakkauksesta ennen lajittelua. Tämä Muumi-pastillirasia on käytännössä monomateriaalia, mutta etikettiä ei saa irti millään. Ei ainakaan millään normaalilla vaivannäöllä.

Muovipakkaus, joka on polypropeenia – mutta musta. Asiantuntijat kehottavat (tietysti) kierrättämään myös mustan muovin, mutta en ole kuullut, että käyttöön olisi otettu mitään uutta teknologiaa (vaikka niitä kehitetäänkin) joka olisi mullistanut mustan muovin mekaanisen kierrätyksen. Miksi tästä asiasta pitää tehdä ongelma? Miksi pitää ylipäätään olla mustia pakkauksia?

Summa summarum: yksinkertainen on kaunista, myös pakkaussuunnittelussa. Olisipa hienoa, jos Suomessakin päästäisiin eroon ”hömppäpakkauksista” ja suunniteltaisiin vain sellaisia, jotka 1. ihmisten on helppo lajitella kierrätykseen ja 2. aidosti ovat kierrätettäviä ja siten vastuullisesti toteutettuja.

Lisätietoja ja ohjeita: Design for Recycling

Kaikille ei-insinööreille suosittelen myös edX:n Sustainable packaging in Circular Economy -peruskurssia.

About samasta aiheesta:

Huolla ja korjaa vaatteita – korjauspalvelut netissä

Jäähyväiset sekajätteelle

Miksi viilipurkin voi kierrättää mutta muovipulkkaa ei?

Muovikuplassa